Olen aloittanut ensimmäistä kertaa elämässäni säännöllisen liikunnan puoli vuotta sitten ja tuntuu että tämä on nyt tullut jäädäkseen. Hieman eri tavalla kuin aikaisemmin harrastamani kahden - kolmen kuukauden spurtit jotka ovat unohtuneet sitten, hukkuneet jonnekin omaan mahdottomuuteensa. Oikea aika liikkumiselle ja oman lajin löytäminen, se on se juttu joka saa liikkeelle. Ja jossakin neljän kuukauden kohdalla huomasin että keho jo vaatii osansa. Jos en lähde liikkeelle tulee tuskainen kärsimätön olotila johon ei auta edes suklaa.
Suklaa. Siinä on sellainen kohta johon olen nyt pysähtymässä. Kun liikunta ja monet muun elämän osa-alueet ovat kunnossa niin ravinto on sellainen joka on ollut aivan retuperällä. Olen selvästi viimeisen vuoden aikana päästänyt miltein kaikista ravintotottumuksistani irti, ja alkaa olla sellainen olotila että palannen ns. ruotuun pikkuhiljaa.
Varsinaisia kuumia aaltoja, sellaisia että en ole oikeastaan edes "voinut olla" on minulla ollut muutama puolen vuoden aikana. Sitäkin enemmän on kehossa tapahtumassa kaikkea muuta, välillä on kylmä, välillä kuuma ja hikoiluttaa selvästi normaalia enemmän. Aivan kuin kehoni ei tietäisi miten tässä kohdassa ollaan ja miltä siitä oikeasti tuntuu. Jokin ihmeellinen epätasapainotila.
"Sukellus kuumaan aaltoon" -kirja on kotona odottamassa sitä oikeaa hetkeä tarttua siihen. Vielä ei ole ollut aika. Kaikkea muuta on elämä tupannut isolla kädellä. Ehkä kuitenkin tartun siihen kohtapuoliin...
Hienoa, että kirjoitat blogia tästä aiheesta (johon minäkin olen joutunut tänä vuonna tutustumaan...). Annoin sinulle tunnustuksen blogissani.
VastaaPoista