Läski Reppana vs. Upea Ilmestys

...kello on jo vaikka mitä mutta kun en saa nukuttua, ja kirjotuttaa niin kirjoitetaan sitten...

Minun sisälläni asustelee Läski Reppana, jostakin kumman syystä se on ollut siellä jo lapsuudestani asti. Silloinkin kun nuori ja normaalipainoinen. Oikeasti kaunis ja vyötärö kimmoisa. Olen hieman ajatellut että osasyynsä sisimpäni Läskiin Reppanaan on ollut se, että minusta tuli jo aika nuorena naisellisen kurvikas - kurvikkaampi kuin muista ikätovereistani. Sillon painoin hartioita sivuilta alas, etteivät rinnat olisi ihan sojottaneet eteenpäin, pojat kun huomasivat ne ja huomauttelivat tavoilla joita nuori tyttö ei osannut vastaan ottaa.

Paino on noussut ja laskenut omaa rataansa aikuisikäni, mutta vaikka välillä olenkin ollut normaalipainoinen niin Läski Reppana on sisimmässäni aina ollut. Kun aloin kuntoutua työuupumuksesta ja masennuksesta niin löysin uuden tavan katsoa itseäni. Aloin nähdä kauneuden ja lempeyden ja tuntea uusia tunteita itseäni kohtaan. Vaativuuden rikkoessani löysin rakkauden. Luulin hävittäneeni Läskin Reppanan kokonaan. Mutta enpäs sitten ollutkaan. *huokaus*

Läski Reppana minussa on ilmoitellut itsestään viimeaikoina useaan otteeseen. Olisiko niin että olen tuota kohtaa itsessäni katsonut niin kauan että kun se viimeinkin alkaa poistua lopullisesti, niin se on alkanut ihan ulvoa?

Kun katson peilistä itseäni, näen naisen joka on kulkenut pitkän matkan. Nähnyt pimeyttä ja kuolemaa, suorittanut elämää ja tuntenut itsensä kovin onnettomaksi, mutta lopultakin alkanut löytää itseään ja onnellisuuttaan. Sitä naista joka oikeasti olen, niitä asioita joita rakastan, ja joihin minulla on intohimoja. Niitä asioita jotka auttavat minua pitämään itseni tasapainossa ja onnellisina. Kuten tämä kirjoittaminen, tämä on selkeästi minun tapani järjestellä asioita sisimmässäni, saattaa ne oikeisiin mittasuhteisiin.

Oikeat mittasuhteet asioille olen löytänyt aina sisimmästäni, kun olen päässyt vertaamaan asiaa itsessäni. Sillä aivan liian kauan katsoin asioita sitä kautta että vertasin muita itseeni. Sitä kautta tunsin itseni aina riittämättömäksi. Huonoksi. Laiskaksi. Väsyneeksi. Rumaksi.

Kun oikeasti olen elämää elänyt nainen, jonka sisimpään ja kehoon eletty elämä on jättänyt jälkiään.

Ja nyt tämä Läski Reppana minussa huutelee. Sanoo että olenpas huono ja kykenemätön. Porukan huonokuntoisin. Liian suulas. Ettäs kehtaan mennä ja olla sellainen kuin olen.

Tänään se suorastaan kiljui kun asetuin juoksumatolle kävelemään, vaikka vieressä juostiin ja lujaa. Myönnän että taas tunsin itseni Läskiksi Reppanaksi joka ei edes jaksa juosta juoksumatolla. Mutta kaivoin sisimmästäni silmälaput. Sanoin jyrkästi itselleni että ei näin. Nyt katsotaan vain ihan omaa itseäni, eikä mitään muuta. Ja suoritetaan ihan just sitä mitä itse ollaan tekemässä, ja tehdään se ihan vain itselleni. Eikä kenellekään muulle. Ihan satasella itselleni.

Tätä jyrkkyyttä täytyy alkaa kaivelemaan sisimmästä aina ja joka kerta kun Läski Reppana alkaa muistuttelemaan itsestään. En tiedä saako sitä koskaan hävitettyä lopullisesti pois. Toivon niin, tilaan sitä itselleni!

Ehkä ennemmikin kaipaisin että sisälläni huutelisi Upea Ilmestys että vautsi vau leidi, aika huippu kunnossa ikäiseksesi, kylläpäs nyt jaksoitkin, aika makee tapaus, kypsä kaunis aikuinen nainen! Ja saisi huudella niin kovasti että Läskin Reppanan sanomiset ei tuntuisi yhtään missään.

Tämä on sellainen asia johon katselen nyt aika tarkasti, sillä kun tavoitteena on painon pudottaminen, en halua tehdä sitä vääristä syistä enkä niin että alan mennä vinoon kuten aikaisemmin. Jos en pääse tästä sisimmässä huutavasta ja vittuilevasta Läskistä Reppanasta, niin se voi olla siellä vaikka olisin normaalipainoinen ja ajatuskin tuntuu kurjalta.

Ensimmäisen viikon tulos

Ensimmäinen viikko takana ja punnituksen tulos oli huomattavasti parempi kuin osasin arvatakaan. Juu, tanssin voiton tanssit jälkeenpäin... kun kerran 2,2 kg oli lähtenyt!

Lisäksi bodycampissa olen rikkonut ennätyksiäni, maanantaina sain ensimmäisen kerran tehtyä ekat KAIKKI ekat sarjat (20-16-12-8) ja tänään nykäisin myöskin kaikki tokat sarjat. Ihan huikeaa, kun ihan vasta en millään jaksanut tehdä kaikkia.. Joten kunto kasvaa huikeasti ja alan tottua tähän liikuntamuotoon.

Tiistaina huomasin kuinka kroolaus sujui niin kuin ei koskaan aiemmin! Jaksamista oli tullut huikeasti lisää, ja olen siitä niin onnessani etten osaa sitä edes sanoiksi pukea...!

Se sisälläni oleva pienikuntosali-hirviö sai tänään minut ihan nauramaan, kun juoksumatolla jossa olen kävellyt (ja lisäillyt nopeutta ja tehnyt intervalleja) se sai minut juoksemaan ja hokemaan ääneen "jaksaa jaksaa jaksaa..!" Onneksi salilla ei juuri silloin ollut enää ketään.. ja sitten toisaalta, mitäs sen ois väliä vaikka ois ollutkin. Mä nyt sitten vaan olen tälläinen vähän hassu eläytyjä :-)

Työkaluja

Tulin hankkineeksi jo jokin aika sitten kahvakuulan jonka paino on 2,5 kg. Muutaman kerran sitä vemputettuani se jäi takan reunukselle odottamaan uutta aikaa. Nyt bootcamp on näyttänyt mitä kaikkea sillä voikaan voikaan tehdä. Ryhmässä olen käyttänyt 4 kg kahvakuulaa, sillä pienempää ei ole. Se on ihan ok.

Prismassa oli sattumalta -15 % kuntoiluvälineet joten kävin ruokaostosten lomassa hieman shoppaamassa. Sitä tuttua neljän kilon kuulaa ei ollut, harmi vaan. Sen sijaan hankin sitten sen kuuden kilon - sekä suuruuden hulluuden iskiessä myöskin kahdeksen kiloisen. Ihan mielenkiintoista nähdä milloin pääsen heiluttelemaan sitä.. kesällä, syksyllä..?

Katselin myöskin jumppamattoja, ne edullisimmat oli oudon oloista materiaalia. Sellaista kevyttä, josta tuli tuntuma että ei käytössä ehkä kaikkein parasta laatua. Erittäin kalliitakin oli, mitähän eroa lienee jumppamatolla ja joogamatolla? Ei mitään hajua. Hankintani on keskihintainen, tykkäsin materiaalista, väristä sekä siitä että tuossa on nauha jolla sen saa rullalle. Myönnän kyllä että se minäitte- tekijäni kävi kääntymässä, koska voisihan tuollaisen nauhan tehdä itsekin. Mutta ei nyt tällä kertaa, tähän mattoon. Katsotaan sitten toiste, käsien alla kun on paljon muutakin tällä hetkellä tekeytymässä.

Kotityövälineet

Kyllä näillä jo saapi hyvän kotijumpan aikaiseksi, kunhan sellainen hetki koittaa. Huomasin nimittäin viime viikolla kun perjantai ja lauantai oli lepoa, että jotakin ois kiva, vaikka ihan pikkasen.. Nyt on välineet jolla saan hien pintaan ihan varmasti. Koska jotenkin se hiki on sellainen johon aluksi suhtauduin hieman kauhistuen, mutta nyt se tuntuu jo asiaan kuuluvalta ja jollakin sairaalla (?) tavalla ihan hyvältä. Jos heiluttelen tuota kutosta vaikka vartin niin ihan varmasti tippuu jo..!

Väsymystä ilmassa

Meineillään on toinen viikko, tänään illalla on myös punnitus sekä bootcamp. Huomenna on luvassa ravintoluento jota todella kaipaan. Nyt on hetki pysähtyä ja koota asioita.

Kymmenen viikon tavoitteeni on siis hoikentunut olemus, parempi kunto ja hyvä alku sekä syömisen että liikkumisen rutiinille.

Olen jo aiemmin huomannut, että uusien toimintatapojen tuleminen oleviksi ja eläviksi tarvitsee sen oivalluksen että haluaa jotakin joka on parempaa kuin se joka nyt on, toiseksi tulee sen sovittaminen arkeen ja tarpeeksi useiden toistojen jälkeen uusi asia on arkeentunut rutiiniksi, jolloin se vie paljon vähemmän vaivaa kuin alussa ja tapahtuu kuin huomaamatta.

Liikkumaan lähtemisessä olen huomannut saman, melkein kahden vuoden rutiini saa lähtemään. Vaikka kuinka väsyttäisi niin pakkaan hallikamat ja tankkaan vesipullon ja hyppään autoon ilman että mitään puuttuu matkasta (koska kaikkia liikkeitä on toistettu niin kauan) ja ajan sen väsyttävän 15 km matkan pimeässä ja liukkaassa ja menen hallille. Hallilla riisun ja suihkuttelen ja puen ja oikeasti piristyn vasta kun menen veteen. Sitten tuntuu jo hyvältä vaikka viimeiset puoli tuntia on tuntunut suoraan sanottuna melko paskalta. Puolitoista tuntia vedessä ja väsyttää uudestaan, mutta se on erilaista väsymystä, se on väsymystä joka tuntuu hyvältä.

Joten säännöllisen syömisen rutiinit ja kuivalla maalla liikkumisen rutiinit, tervetuloa!

Kunto on alkanut kasvaa kohisten jo reilun viikon jälkeen. Eilen huomasin että krooli sujui paremmin kuin koskaan ennen, huikeaa nautintoa liukua veden läpi pikkasen paremmilla voimilla. Tykkäsin, oisin voinut vissiin uida vaikka kuinka kauan.

Väsymys on jotakin mitä minulla on ollut todella paljon, enkä ihmettele. Sillä minun tapani on sukeltaa asioihin syvälle sekä keholla että mielellä johon kuuluvat tunteet. Tämä kaikki mikä minulla on tässä tarvitsee tilaa reilusti. Onneksi olen sitä tehnyt, töistä teen vain kaikkein pakollisimmat näinä ensimmäisinä viikkoina. Se saattaa tarkoittaa sitä että jossakin vaiheessa sitten istun toimistossa yötä päivää mutta sitä olen elänyt ennenkin. Juuri nyt on tärkeää keskittyä juuri tähän mitä teen nyt. Liikun, syön ja lepään tarpeeksi. Opettelen kaloreita, katselen syömisen rytmiä, luen liikkumisesta ja suhteutan kaiken omaan itseeni ja asennoidun uudenlaiseen tapaan. Sillä haluan tehdä tämän terveesti, niin että se on oikein minua itseäni kohtaan joka tavalla. Hyvinvoinnista en suostu karsimaan.

Ensimmäisellä viikolla minulla oli kipuja paljon ennen kaikkea jaloissa, sekä ajoittain vaivaavaa päänsärkyä. Sellainen tunne on ollut, että olen mennyt liian pitkälle liikkumisessa, ikäänkuin olisi joku "sydämensykeraja" jonka ylitettyäni tulee päänsärky, mutta joka seuraavalla kerralla onkin kauempana. Tätä täytyy vielä tunnustella.

Kädessäni oleva kipu on myös edelleen olemassa, satutin sen jo ennen joulua. Nyt on röntgen kuva otettu ja seuraavaksi hermorata tutkimus edessä. Tämä harmittaa, mutta myöskin luultavasti tälläkin on joku tarkoitus tässä kohdassa, ehkäpä hieman rauhoittaa. Sillä..

..sisällä taitaa asua jokin piilossa ollut pikku kuntosali-hirviö. Kun teen viimeisillä voimillani jotakin niin sisältäni nimittäin kuuluu "VIELÄ VÄHÄSEN" ja "KERRAN VIELÄ". Enpä tiennyt tuotakaan olevan olemassa ennen kuin viime viikolla.. aika hurjaa. Näin sitä löytää itsestään ihan uusia ulottuvuuksia.

Käyn edelleen uimassa ja vesijumpassa tiistaisin ja torstaisin, nyt on sitten lisäksi maanantaisin ja keskiviikkoisin bootcamp ja sunnuntaisin vaihtuvat lajit. Lepopäivät perjantai ja lauantai. Tämä on runko josta en haluaisi luopua, paitsi huomenna kun on torstaina ravintoluento joka tässä kohdassa ajaa kyllä ihan kaiken ohitse. Liikkuminen, ravinto ja laihtuminen kun ei todellakaan ole yhdistelmänä kaikkein yksinkertaisin jos kaiken haluaa saavan toimimaan niin että jaksaa ja on kivaa, eli hyvinvointi ei kärsi.

Shokki aloitus

Olen matkalla minulle aiemmin tuntemattomassa, kohdassa johon olen sekä tietoisesti että tiedostamatta valmentautunut jo monta vuotta. Olen ollut jojo-laihduttaja ja tuskaillut oman painoni kanssa suuresti silloinkin kun kiloja on ollut vain muutama ylimääräistä. Joitakin vuosia sitten löin niin sanotusti "liinat kiinni" ja päätin että en laiduta. Olen tälläinen kuin olen ja sillä hyvä. Ja opin rakastamaan itseäni sellaisena kuin olen. Miellän itseäni enemmän maa-äidiksi kuin lumoavaksi kaunottareksi, ja se on sopinut paremmin kuin hyvin.

Olen tässä ja tänään

sen näköinen ja kokoinen

kuin olen

Olen pehmeä

sylini on lämmin

reiteni rehevä

lämmin sisältä ja päältä

Kannan itsessäni mennyttä

kokemiani

selviytymiskeinoja

nautintojani

sekä kehossa että mielessäni

Viimevuosina kun olen alkanut liikkumaan ja kehossani on enemmän voimaa kuin koskaan ennen, olen alkanut huomaamaan kuitenkin mistä kaikesta jää paitsi. Kun en jaksa. Lisäksi terveyden kannalta on alkanut tulla näkyväksi se että painoni alkaa vaikuttamaan kokonaiselämääni liikaa, negatiivisesti.

Joten olen tätä itsessäni jo valmistellut. On aika katsoa kehollisuuttani uudella tavalla. Pienentämällä elopainoa. Joka toisi enemmän hyvinvointia ja nautintoja elämääni.

Ilmoittauduin paikalliseen kuntokeskukseen ja siellä juuri käynnistyvään Kevyt Sankari -kilpailuun. Kilpailun kautta minulle tulee tutuksi kuntokeskukseni tarjonta ja minulla on seuraavat 10 viikkoa ympärilläni ihmisiä jotka kulkevat kanssani samaa matkaa.

Ensimmäinen yhteinen tunti oli järkytys. Kuntoni ON huono kuivalla maalla, vedessä painovoima kumoutuu mukavasti, mutta sitä iloa ei ollut bodycamp- tunnilla. Tein vielä sen virheen, että keskityin ennenkaikkea siihen mitä tehdään ja missä rytmissä muut menevät. Ennen kaikkea olisi pitänyt katsoa sitä omaa jaksamistani. Niinpä sitten jalkani olivat jauhelihaa ja päätäni särki seuraavana yönä niin etten saanut nukuttua. Ihan järkky yö oli, en unohda koskaan. Shokki sekä keholle että mielelle.

Välissä oli vesiliikuntapäivä ja seuraavalla kerralla tuo tunti ei tuntunutkaan enää niin pahalta. Keho jo hieman tottui ja kuuntelin itseäni paremmin. 

Ensimmäisen viikon suurin ongelma tuntuu olevan syöminen. En oikein tiedä miten paljon söisin ja miten paljon kaloreita, hiilareita ja proteiineja missäkin on. Joten paljon on opiskeltavaa, jonka soisin olevan tiennyt jo paljon ennen kuin 40 ikävuotta napsahti mittariin. Äsken tein laskelmia ja huomasin että ravinto jää liian alhaiseksi todella helposti. 

Tavoitteenani on tänä vuonna laihtua 30 kg, joista olisi hienoa saada se 10 kg tämän kilpailun aikana pois. 10 viikkoa aikaa, joten tavoitteeni on kovin optimistinen ja tarvitsee toteutuakseen paljon liikuntaa ja ravinnon onnistumista.

Tunnen todellakin olevani matkalla aivan uudessa kohdassa, tutustumassa tuntemattomaan. Terveelliseen laihduttamiseen ja kuivallamaalla liikkumiseen...