Prismassa oli sattumalta -15 % kuntoiluvälineet joten kävin ruokaostosten lomassa hieman shoppaamassa. Sitä tuttua neljän kilon kuulaa ei ollut, harmi vaan. Sen sijaan hankin sitten sen kuuden kilon - sekä suuruuden hulluuden iskiessä myöskin kahdeksen kiloisen. Ihan mielenkiintoista nähdä milloin pääsen heiluttelemaan sitä.. kesällä, syksyllä..?
Katselin myöskin jumppamattoja, ne edullisimmat oli oudon oloista materiaalia. Sellaista kevyttä, josta tuli tuntuma että ei käytössä ehkä kaikkein parasta laatua. Erittäin kalliitakin oli, mitähän eroa lienee jumppamatolla ja joogamatolla? Ei mitään hajua. Hankintani on keskihintainen, tykkäsin materiaalista, väristä sekä siitä että tuossa on nauha jolla sen saa rullalle. Myönnän kyllä että se minäitte- tekijäni kävi kääntymässä, koska voisihan tuollaisen nauhan tehdä itsekin. Mutta ei nyt tällä kertaa, tähän mattoon. Katsotaan sitten toiste, käsien alla kun on paljon muutakin tällä hetkellä tekeytymässä.
Kotityövälineet |
Kyllä näillä jo saapi hyvän kotijumpan aikaiseksi, kunhan sellainen hetki koittaa. Huomasin nimittäin viime viikolla kun perjantai ja lauantai oli lepoa, että jotakin ois kiva, vaikka ihan pikkasen.. Nyt on välineet jolla saan hien pintaan ihan varmasti. Koska jotenkin se hiki on sellainen johon aluksi suhtauduin hieman kauhistuen, mutta nyt se tuntuu jo asiaan kuuluvalta ja jollakin sairaalla (?) tavalla ihan hyvältä. Jos heiluttelen tuota kutosta vaikka vartin niin ihan varmasti tippuu jo..!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti