Maanantai:
Raukeuspäivä
Uinti 500 m
Jumppa 30 min
Vatsat 100 joista n. 50 painojen kanssa
Tiistai:
Uinti 700 m
Jumppa 30 min
Keskiviikko:
Uinti 600 m
Vatsat 100
Torstai:
3 tunnin päiväunet
jotenka lepopäivä
Perjantai:
Uinti 700 m
(uimakandista suoritettu samalla rintauinti ja selkäkrooliosuudet!)
Lauantai & Sunnuntai:
Lepo
(mutta hieman pulikointia omassa pikkualtaassa
sekä tasapainolautaan tutustumista 3 kertaa päivässä n. 5 min kerrallaan)
Maanantaina huomasin että kovin paljoa ei ole vetoa eikä voimaa. Joten tuo puolen kilsan uinti meni aika raukealla menolla. En pakottanut enkä ottanut aikaa vaan annoin itseni lipua veden halki nautinnolla ja enemmänkin tekniikkaan keskittyen kuin nopeuteen tai sykkeen nousuun. Aika yllättävää että noinkin raukealla olotilalla olin liikkeellä, huomioiden sen että melkein koko päivä oli mennyt tietokoneella istuen.
Tiistaina samaa meininkiä eli suurta raukeutta. Miehenkin kanssa juteltiin siitä ja hänkin on aika väsynyt, ja mietin sitä että meillä on kyllä näin kesällä syömiset ihan sekaisin. Eli kun kulutan niin saanko sitten tarpeeksi energiaa liikkumiseen ja ihan elämiseen. Näitä syömisiä voisin katsella tarkemminkin jottei tämä liikkumisen into torppaa siihen jaksamattomuuteen joka syntyy energiavajeesta. Myönnän että syöminen on varsinkin iltapäivisin jäänyt joten aika tyhjällä vatsalla on hallille tullut lähdettyä. Ihan hyvin voisi syödä kunnolla muutamaa tuntia ennen liikuntaa, mutta jotenkin en vain ole saanut aikaiseksi ja sitten kello on ollut liian paljon jotta olisin viitsinyt syödä. Joskus olen nimittäin silloin alussa eksynyt hallille melkein heti ruuan jälkeen ja yörps sitä olotilaa. Joten kevyesti muutamaa tuntia ennen olisi varmastikin paras. Kunhan saisin aikaiseksi...
Tiistai - tulin juuri hallilta, kotihallilta! Ihanaa, kun kaikki on niin tuttua ja tutut ihmiset.. aika vähän meitä oli, seitsemän vain. Osa on selvästi edelleen kesälomalla. Raukeutta edelleen, mutta sain aikaiseksi kalakeiton paria tuntia ennen hallille lähtöä ja ero on kyllä huomattava. Uin ensin 500 m ja sitten jumppasin ja lopuksi vielä 200 m vähän niin kuin tuosta vain, vaikka jumppa oli aika rankka. Olo on tosi hyvä.
Keskiviikko. Nukuin sellaiset 9-10 tuntia ja nyt aamusmoothien ja kahvin jälkeen hymyilyttää. Mieli tekisi mennä tänään uimaan samalla kun menen kaupunkiin muille asioille. Meinasin ottaa hallikassin autoon ja katsoa sitten muiden asioiden jälkeen mikä on fiilis..
Polvet on ilmoitellut olemisestaan kuivalla maalla kumarrellessani. Joten rasitusta on sinnekin suuntautunut, vaikka vesi tukee niitä todella hyvin. Mulla on nuoruudessa toinen polvi taittunut laskettelurinteessä ja sitä vaivaa aina silloin tällöin. Mutta tämä tuntuu olevan muuta. Sitä painosta johtuvaa rasitusta joka nyt tulee ilmi..
Keskiviikko edelleen, kävin sitten uimassa rushampurilaisen voimin kun kerran kaupunkireissulla olin. Olin jo osani uinut ja tehnyt vatsoja ja lähdössä kun toisen radan valloittivat nuoret ohjaajineen. Oi noita nuoria kun liikkuivat niin sulavasti ja taitavasti! Ilo on katsella heitä. Tulin myös kurkkineeksi heidän tekniikkapuoltaan ja kokeilin muutaman kerran kroolia itsekin. Oivalsin että tuohan on sama uintitaktiikka kuin selkäkroolissa, mutta tuohon hengitykseen pitää kiinnittää tosi paljon huomiota. Harjoittelua, harjoittelua ja ehkäpä lisää ohjeita jostakin..
Tulin myös kaupunkireissulla shopanneeksi uuden uikkarin ja uudet lasit. Lasit ovat kovin vanhat ja ovat alkaneet vuotamaan ja uikkareista alkaa hiljalleen kuultamaan läpi. Hankala homma hankkia uikkareita minun kropallani. Kun olen lyhyt, koko on kohtuullinen ja rinnat kohtuuttoman kokoiset. Myyjä suositteli että jos laihdun niin menisin helsinkiin sokokseen, heillä on kuulemma parhaat valikoimat ja minullekin löytyy varmasti kokoja. Hmmm.
Torstai:
Huomioin sellaisen asian että näin kesällä unen tarpeeni on normaalisti noin 7 tuntia, mutta se onkin kasvanut viime aikoina. Olettaisin että syynä on enempi liikkuminen. Lueskelin netistä (lähinnä huippu-urheilijoille tarkoitettuja) urheilijoiden juttuja ja riittävä uni on näköjään eräs kulmakivistä. Hmm.
Perjantai:
Yhtään ei huvittanut eikä olisi jaksanut, mutta koska karhulaan olin joka tapauksessa menossa ja halli on tänä viikonloppuna kiinni niin läksin kuitenkin. Ja kuten aina halliin kävellessäni piristyin samantien :-) Kävi vielä sellainen tuuri että halli oli melkein tyhjä ja sain suoritettua ihan rauhassa radalla sekä rintauinti että selkäkrooliosuudet uimakandista. JEEE! Nyt puuttuu enää se vaatteet päällä uinti 50 m jonka en oleta olevan ongelma ollenkaan. Selkärooli meni helposti mutta rintauinti meni tiukalle, vain 15 sekunnin päähän aikarajasta. (200m on tarkoitus siis uida alle 8 min) Mutta suoritettu siis!
Lisäksi olen ollut sähköpostitse yhteydessä Mirkaan joka tekee ne kehonkoostumus ja lihaskuntotestit ja hän tekee mulle ohjelman veteen. Jees, kuulostaa ihan loistavalta. Lisäksi kun suoritin noi viimeiset uinnit niin sattui olemaan Mirkan työvuoro ja sain hyvän vinkin jolla kehittää rintauintiani. Samalla hän katsoi mun uintia ja alkoi jo puhumaan tulevasta ohjelmasta. Kuulostaa hyvältä.
Lauantai:
Eilen hallireissun jälkeen käytiin miehen kanssa yksissä bileissä ja sieltä grillistä tuli syötyä sellaistakin tavaraa joka ei lautaselleni normaalisti eksy. Lisäksi kotona vielä tuli mäyssyteltyä karkkia oikein urakalla. Auh ja voih, miltä vatsani tuntuu. Pingoittuneelta, koskee ja painavalta. Ihan kuin vatsa painaisi kolmesataa kiloa. Ei kiva, ei ollenkaan.
Viikonloppuna aurinko paistoi ja on ollut tosi kuuma. Olen siis pyrkinyt olemaan ulkona (lukemaan) ja olen pulahdellut aktiivisesti meidän koottavassa, halkaisijaltaan hieman vajaa neljä metrisessä altaassa vähän väliä. Jumpata tai uida siinä ei oikeastaan voi kun on liian matala ja vesi alkaa heti heilua reunojen ylitse. Mutta olen sitten pikaisen sukellellut muutenkin nautiskellut. Kyllä kesä on ihanaa aikaa.
Lisäksi olen tutustunut tuohon hankkimaani tasapainolautaan (tai koko perhe on tutustunut :-D) ja olen nyt ihan alussa seissyt siinä viitisen minuuttia muutaman kerran päivässä ihan tuota tasapainoa harjoitellakseni, jotta jospa joskus siinä voisi oikeasti tehdä joitakin harjoituksia... ;-)
Hallihauska:
Keskiviikkona venyttelin vedessä kuten normistinkin, mutta vielä hieman lisää suihkussa ollessani. Pyllistin siis seinälle ja jalat suorana nilkkoihin.. ja pieni ehkä reilun vuoden ikäinen poika vähän matkan päässä penkillä (äitinsä kuivasi itseään siinä vieressä) puhkesi reikuvaan nauruun ja alkoi taputtamaan! Venyttelyni oli hänestä kovin hauskaa ja itseänikin rupesi naurattamaan.. :-D
sunnuntai 29. heinäkuuta 2012
maanantai 23. heinäkuuta 2012
Viikko 29 / 2012
Tämä viikko on mennyt tähän malliin:
Maanantai:
Uinti 700 m (rinta+ selkä)
Jumppa 30 min
100 vatsaa
Venyttelyt n 5 min
Tiistai:
Lepo
Keskiviikko:
Uinti 500 m (rinta+ selkä)
Jumppa 30 min
Venyttelyt n 5 min
Torstai & Perjantai:
Lepo
Auringosta nauttimista & herkuttelua :-)
Lauantai:
Uinti 1 km (rinta+ selkä) :-D
150 vatsalihasliikettä
10 min venyttelyt
10 min kellumista ulkoaltaassa auringon paisteessa ;-)
Sunnuntai:
Lepoa & mansikoita :-D
Keskiviikkona hokasin että nuo 100 vatsalihasliikettä on olleet mun rutiinia tosi kauan ja oivalsin että voisin nostaa niiden määrää. Ihan okei meni nuo 150 lauantaina, ehkä kohta puoleen niitä saattaisi tehdä vaikkapa kuivalla maalla? Tai sitten ei, mutta voisi ottaa vaikka jonkun painon avuksi. Katselen asiaa..
Olen myös miettinyt kehon kuvaani ja itseni hyväksymistä, että mitä kaikkea tässä on elämän varrella tapahtunut ja mitkä asiat ovat vaikuttaneet mihinkin. Ehkä aiheesta tulossa postausta myöhemmin. Sen tiedän että aika tärkeä merkitys on ollut tuolla miehellä joka laulaa Doorista keittiössä juuri nyt kutsuen mua kahville.. Sillä hän rakastaa minua sellaisena kuin olen. Vaikka olin huomattavasti hoikempi tavatessamme, ja tiedän että hän toivoisi minun laihtuvan (ennen kaikkea itseäni vuoksi jotta minun olisi helpompi olla) niin hän myöskin osoittaa kaikin tavoin rakkautta ja hellyyttä minulle sellaisena kuin olen. Vatsani joka saisi olla pienempi jotta olemiseni olisi helpompaa on hänen suukottelujensa kohde siinä missä muutkin osat minusta.
Pelkkä puolison hyväksyntä ei ole kuitenkaan minulle riittänyt, vaan olen sukeltanut aika pitkälle sisimpääni itseni hyväksymisen kanssa jotta olen sen itselleni saanut. Jossakin vaiheessa kuvittelin kovin, että en enää koskaan laihduta ja siinä kohtaa en edes osannut kuvitella että alkaisin liikkumaan enemmän, niin kaukana sekin ajatus oli minusta.
Ensiviikolla aukeaa kotihalli, se halli jossa tunnen olevani kuin toisessa kodissani. Siellä on tutut valvojat ja tutut jumppakaverit joista suurin osa on pitänyt itsekin kesätaukoa samalla kuin hallikin. Toiseen halliin on tullut vain muutama tuttu. Kotihallissa on myös eri jumppapäivät ja normiarkeen palaaminen tuntuu hyvältä. Joten jokin normipäivärytmini kohta asettunee ensi viikolla totuttuun. Ihanaa.
Maanantai:
Uinti 700 m (rinta+ selkä)
Jumppa 30 min
100 vatsaa
Venyttelyt n 5 min
Tiistai:
Lepo
Keskiviikko:
Uinti 500 m (rinta+ selkä)
Jumppa 30 min
Venyttelyt n 5 min
Torstai & Perjantai:
Lepo
Auringosta nauttimista & herkuttelua :-)
Lauantai:
Uinti 1 km (rinta+ selkä) :-D
150 vatsalihasliikettä
10 min venyttelyt
10 min kellumista ulkoaltaassa auringon paisteessa ;-)
Sunnuntai:
Lepoa & mansikoita :-D
Keskiviikkona hokasin että nuo 100 vatsalihasliikettä on olleet mun rutiinia tosi kauan ja oivalsin että voisin nostaa niiden määrää. Ihan okei meni nuo 150 lauantaina, ehkä kohta puoleen niitä saattaisi tehdä vaikkapa kuivalla maalla? Tai sitten ei, mutta voisi ottaa vaikka jonkun painon avuksi. Katselen asiaa..
Olen myös miettinyt kehon kuvaani ja itseni hyväksymistä, että mitä kaikkea tässä on elämän varrella tapahtunut ja mitkä asiat ovat vaikuttaneet mihinkin. Ehkä aiheesta tulossa postausta myöhemmin. Sen tiedän että aika tärkeä merkitys on ollut tuolla miehellä joka laulaa Doorista keittiössä juuri nyt kutsuen mua kahville.. Sillä hän rakastaa minua sellaisena kuin olen. Vaikka olin huomattavasti hoikempi tavatessamme, ja tiedän että hän toivoisi minun laihtuvan (ennen kaikkea itseäni vuoksi jotta minun olisi helpompi olla) niin hän myöskin osoittaa kaikin tavoin rakkautta ja hellyyttä minulle sellaisena kuin olen. Vatsani joka saisi olla pienempi jotta olemiseni olisi helpompaa on hänen suukottelujensa kohde siinä missä muutkin osat minusta.
Pelkkä puolison hyväksyntä ei ole kuitenkaan minulle riittänyt, vaan olen sukeltanut aika pitkälle sisimpääni itseni hyväksymisen kanssa jotta olen sen itselleni saanut. Jossakin vaiheessa kuvittelin kovin, että en enää koskaan laihduta ja siinä kohtaa en edes osannut kuvitella että alkaisin liikkumaan enemmän, niin kaukana sekin ajatus oli minusta.
Ensiviikolla aukeaa kotihalli, se halli jossa tunnen olevani kuin toisessa kodissani. Siellä on tutut valvojat ja tutut jumppakaverit joista suurin osa on pitänyt itsekin kesätaukoa samalla kuin hallikin. Toiseen halliin on tullut vain muutama tuttu. Kotihallissa on myös eri jumppapäivät ja normiarkeen palaaminen tuntuu hyvältä. Joten jokin normipäivärytmini kohta asettunee ensi viikolla totuttuun. Ihanaa.
keskiviikko 18. heinäkuuta 2012
Kohinaa
Ihan huippua, kun voi melkein kuulla miten kunto kasva kohisten. Nimittäin maanantaina ennen jumppaa uin 700 m (puoliksi rintaa ja puoliksi selkää) ja lisäksi tein 100 vatsalihasliikettä. Ja jumpassa meillä oli sitten vielä "hymynaamoja". Jos joku ei tiedä niin ne on sellaisia pyöreitä kevyitä "painoja" joilla lisätään veden vastusta. Niissä on keskellä hymynaama josta pidetään kiinni, siitä se nimi. Ja huomasin että jo näinkin vähällä harjoittelulla nuo naamat saivat erinomaista kyytiä aikaisempaan verrattuna. Edellisestä "hymynaamailusta" on jo parisen kuukautta ja ero on selkeä.
Samoin huomasin käsivoimieni kasvaneen eilen, kun kävin ostamassa kympin pytyn maalia. Sen kantaminen oli, jos ei nyt ihan vaivatonta, niin huomattavasti helpompaa kuitenkin. Tälläiset hetket kannustaa jatkamaan.
Lisäksi sain maanantaina tuohon selkäkrooliin lisää vinkkejä käsien asennosta ja huomasin että vauhdin lisäksi jaksaminen kasvaa. Enpä olisi uskonut kuinka paljon uinti on tekniikkalaji. Tarkemmin ajatellen melkein kaikki liikunta on omalla tavallaan tekniikkalajia, jotta ei satuttaisi itseään?
Kohta taas lähdössä hallille, tänään on jumppa ja meinasin jälleen uida ennen jumppaa. Myönnän että eilenkin olisin halunnut lähteä, mutta jotain rajaa pyrin pitämään kuitenkin. Jos asuisin aivan uimahallin vieressä kävisin varmaan joka päivä, mutta nyt ei sellaista ylellisyyttä ole. Joten ehkä tuo välimatkakin antaa tilaa tässä innossa, jotta keho saa vapaata myöskin.
Samoin huomasin käsivoimieni kasvaneen eilen, kun kävin ostamassa kympin pytyn maalia. Sen kantaminen oli, jos ei nyt ihan vaivatonta, niin huomattavasti helpompaa kuitenkin. Tälläiset hetket kannustaa jatkamaan.
Lisäksi sain maanantaina tuohon selkäkrooliin lisää vinkkejä käsien asennosta ja huomasin että vauhdin lisäksi jaksaminen kasvaa. Enpä olisi uskonut kuinka paljon uinti on tekniikkalaji. Tarkemmin ajatellen melkein kaikki liikunta on omalla tavallaan tekniikkalajia, jotta ei satuttaisi itseään?
Kohta taas lähdössä hallille, tänään on jumppa ja meinasin jälleen uida ennen jumppaa. Myönnän että eilenkin olisin halunnut lähteä, mutta jotain rajaa pyrin pitämään kuitenkin. Jos asuisin aivan uimahallin vieressä kävisin varmaan joka päivä, mutta nyt ei sellaista ylellisyyttä ole. Joten ehkä tuo välimatkakin antaa tilaa tässä innossa, jotta keho saa vapaata myöskin.
sunnuntai 15. heinäkuuta 2012
Uimisen onnea
Kesä on omalla tavallaan kehon juhlaa. Salaatit ovat tuoretta ja luontevaa syötävää, pukeutuminen on väljempää, liikunnan harrastaminen helpompaa ja lomalaisella on levolle tilaa juuri silloin kun siltä tuntuu. Tänä vuonna ilmat eivät ole olleet niin tolkuttoman kuumia kuin monena aikaisempana vuotena ja itselläni on ainakin helpompi olla. Hallilla käyminenkin on paljon helpompaa kun ei ole paljoa vaatteita, eikä tarvitse kuivata hiuksia.
Luin venyttelyohjeita netistä ja sain lisäksi vielä ohjeita uimavalvojalta hauiksen venytykseen. Nimittäin perjantaihan mulla meni niin etten juurikaan maitopurkkia painavempaa saanut nostettua. Uiminen tarvitsee selvästi hieman erilaista venyttelyä kuin jumppa. Ja mulla on käsivoimat todella surullisen kuuluisan huonot. Nyt kun ne pääsevät hommiin niin venyttelyitä todella tarvitaan jotta voi sitten seuraavana päivänä tehdä muutakin kuin irvistellä. Tänään on eilisen jäljiltä onneksi vain oikea hauis kipeä, muttei niin kipeä etteikö sillä voisi puuhailla sitä sun tätä.
Kun innostun oikein kovasti, mulla iskee lapsenomainen ahneus päälle. Ihan kuin olisin oppinut pyöräilemään ilma apupyöriä, juuri sellainen fiilis.. voisin tukka hulmuten fillaroida vaikka ja kuinka kauan.. Ongelmanahan on että haluan kehoni kestävän, nauttivan ja pysyvän terveenä. Kun pointtina on jaksamisen lisääntyminen, oli aika masentavaa olla erittäin vähemmän jaksava perjantain ajan. Joten tarvitsen selvästi rajoja itselleni ja aloinkin luomaan niitä.
Silloin torstaina uin yli kilometrin, rintaa ja selkäkroolia. Joten päätin lauantaina hallille mennessäni että 500 metriä saa riittää. Noooh, myönnän etten ihan tuossa pysynyt, kun menin tuon matkan aika lujaa. Lopulta sitten vielä 100 m uin silleen iiiihan rauhallisesti, jäähdytellen.
Tämä uinti-innostus lähti muutama viikko sitten uudellen nousuun. Aiemminhan olin todennut (vaikka aina välillä olinkin testaillut uudelleen) että uiminen ei ole mun juttu. Kuitenkin vesijumpparyhmässämme eräs ihminen keksi että hankitaan vähän haastetta tähän harrastukseen, suoritetaan uimakandidaatti. Minä venkoilin vastaan moneen otteeseen, en kertakaikkiaan pysty sukeltamaan 15 metriä, puhumattakaan siitä kolmesta metristä hyppäämisetä, en osaa uida.. jne. Lopulta sitten kuitenkin (yllytettynä) sukelsin 16 metriä, hyppäsin sieltä kolmesta metristä (pikkutytöt altaassa kertoivat ettei se satu yhtään..) ja sukelsin altaan syvästä päästä hakemaan yhden esineen. Joten uinnit vain puuttuvat... ja tulin kaverin kanssa sopineeksi että kun kotihallin kesäsulku päättyy niin me ollaan treenattu ja harjoiteltu niin että pystytään ne uinnit suorittamaan...
...täällä hetkellä, kun tuon uintitekniikan opin, tuo kandin suorittaminen ei tunnu olevan ollenkaan ongelmallista. Mutta kun kerran opin uimaan niin kerta kaikkiaan RAKASTUIN uimiseen.
Meinasin kysyä sieltä kotihallilta kun se aukenee, että kun kerran tuonne kuntosalille saa sellaisen harjoitusohjelman, että saisiko sellaista veteen.. juuri nyt tarvitsisin sellaista.
Tänään ei uimista, kotona olemista ja köllöttelyä, mansikoiden syömistä ja tuon piirakan joka alkaa olla sopivasti jäähtynyt syömistä ajatellen juuri nyt..
Jälkikäteen lisätty:
Noh, puoliso sai houkuteltua kävelylenkille jossa vierähtikin aimo tovi. Ja muuten niin pilviseen päivään osui juuri se kohta jolloin aurinko paistoi - joten hikihän siinä tuli, kuinkas muuten. Puhisten kipittelin miehen perässä kaiken maailman ojia pitkin (ilman auttavaa kättä en niistä olisi selvinnytkään) ja kotiin palattua olikin ihan pakko päästä suihkuun. Tuossa kävellessä sitten tuli mieleeni se televisio- ohjelma jonka näin juuri - siinä kilpaillaan laihtumisesta - ja treenaaja puki päälleen sen verran ylipainoa kuin tällä laihduttajalla oli. Normikokoinen hyväkuntoinen mies oli aika puhki. Todellakin laittoi miettimään, kuinka salakavalasti kilot hiipivät huomaamatta. Jos tulisivat yllättäen niin siihen varmasti litistyisi... miltäköhän tuntuisi olla hetkessä miinus 30 kg? Tuntuisikohan siltä kuin leijuisi ilmassa?
Luin venyttelyohjeita netistä ja sain lisäksi vielä ohjeita uimavalvojalta hauiksen venytykseen. Nimittäin perjantaihan mulla meni niin etten juurikaan maitopurkkia painavempaa saanut nostettua. Uiminen tarvitsee selvästi hieman erilaista venyttelyä kuin jumppa. Ja mulla on käsivoimat todella surullisen kuuluisan huonot. Nyt kun ne pääsevät hommiin niin venyttelyitä todella tarvitaan jotta voi sitten seuraavana päivänä tehdä muutakin kuin irvistellä. Tänään on eilisen jäljiltä onneksi vain oikea hauis kipeä, muttei niin kipeä etteikö sillä voisi puuhailla sitä sun tätä.
Kun innostun oikein kovasti, mulla iskee lapsenomainen ahneus päälle. Ihan kuin olisin oppinut pyöräilemään ilma apupyöriä, juuri sellainen fiilis.. voisin tukka hulmuten fillaroida vaikka ja kuinka kauan.. Ongelmanahan on että haluan kehoni kestävän, nauttivan ja pysyvän terveenä. Kun pointtina on jaksamisen lisääntyminen, oli aika masentavaa olla erittäin vähemmän jaksava perjantain ajan. Joten tarvitsen selvästi rajoja itselleni ja aloinkin luomaan niitä.
Silloin torstaina uin yli kilometrin, rintaa ja selkäkroolia. Joten päätin lauantaina hallille mennessäni että 500 metriä saa riittää. Noooh, myönnän etten ihan tuossa pysynyt, kun menin tuon matkan aika lujaa. Lopulta sitten vielä 100 m uin silleen iiiihan rauhallisesti, jäähdytellen.
Tämä uinti-innostus lähti muutama viikko sitten uudellen nousuun. Aiemminhan olin todennut (vaikka aina välillä olinkin testaillut uudelleen) että uiminen ei ole mun juttu. Kuitenkin vesijumpparyhmässämme eräs ihminen keksi että hankitaan vähän haastetta tähän harrastukseen, suoritetaan uimakandidaatti. Minä venkoilin vastaan moneen otteeseen, en kertakaikkiaan pysty sukeltamaan 15 metriä, puhumattakaan siitä kolmesta metristä hyppäämisetä, en osaa uida.. jne. Lopulta sitten kuitenkin (yllytettynä) sukelsin 16 metriä, hyppäsin sieltä kolmesta metristä (pikkutytöt altaassa kertoivat ettei se satu yhtään..) ja sukelsin altaan syvästä päästä hakemaan yhden esineen. Joten uinnit vain puuttuvat... ja tulin kaverin kanssa sopineeksi että kun kotihallin kesäsulku päättyy niin me ollaan treenattu ja harjoiteltu niin että pystytään ne uinnit suorittamaan...
...täällä hetkellä, kun tuon uintitekniikan opin, tuo kandin suorittaminen ei tunnu olevan ollenkaan ongelmallista. Mutta kun kerran opin uimaan niin kerta kaikkiaan RAKASTUIN uimiseen.
Meinasin kysyä sieltä kotihallilta kun se aukenee, että kun kerran tuonne kuntosalille saa sellaisen harjoitusohjelman, että saisiko sellaista veteen.. juuri nyt tarvitsisin sellaista.
Tänään ei uimista, kotona olemista ja köllöttelyä, mansikoiden syömistä ja tuon piirakan joka alkaa olla sopivasti jäähtynyt syömistä ajatellen juuri nyt..
Jälkikäteen lisätty:
Noh, puoliso sai houkuteltua kävelylenkille jossa vierähtikin aimo tovi. Ja muuten niin pilviseen päivään osui juuri se kohta jolloin aurinko paistoi - joten hikihän siinä tuli, kuinkas muuten. Puhisten kipittelin miehen perässä kaiken maailman ojia pitkin (ilman auttavaa kättä en niistä olisi selvinnytkään) ja kotiin palattua olikin ihan pakko päästä suihkuun. Tuossa kävellessä sitten tuli mieleeni se televisio- ohjelma jonka näin juuri - siinä kilpaillaan laihtumisesta - ja treenaaja puki päälleen sen verran ylipainoa kuin tällä laihduttajalla oli. Normikokoinen hyväkuntoinen mies oli aika puhki. Todellakin laittoi miettimään, kuinka salakavalasti kilot hiipivät huomaamatta. Jos tulisivat yllättäen niin siihen varmasti litistyisi... miltäköhän tuntuisi olla hetkessä miinus 30 kg? Tuntuisikohan siltä kuin leijuisi ilmassa?
lauantai 14. heinäkuuta 2012
Kehoni kanssa - alku
Täytin neljäkymmentä juuri, joten lähestyn vaivihkaa vaihdevuosia. Mutta samanaikaisesti tuntuu kuin minussa olisi syntynyt jotakin aivan uutta. Nuorenpana kuvittelin olevani jo ikäloppu kun mittarissa on nelonen ensimmäisenä numerona, kumma kun nyt tuntuu että nuorenen vain koko ajan.
Liikuntani
Olen käytännöllisesti katsoen elänyt 38 vuotta harrastamatta minkäänlaista liikuntaa, varsinkaan säännöllisesti. Nuoruudessani olen harrastanut balettia hetken verran, pyöräillyt paljon paikasta toiseen sekä jossakin teini-iän vaiheessa hiihdin todella paljon mummolassani Urjalassa. Nuorena aikuisena olen harrastanut judoa keltaisen vyön verran, taijiita yhden kansalaisopiston kurssin, sahannut muutaman kuukauden sauvakävelyä sekä muutaman kuukauden minulla oli kuntosalikortti. Siinä oikeastaan kaikki, mikään ei ole kestänyt eikä jäänyt pysyvästi olemaan osa arkeani.
Kolmekymppisenä tein paljon fyysistä työtä, jopa siinä määrin että rasitin itseäni aivan liikaa ja keho ilmaisi hyvin selkeästi ettei se kerta kaikkiaan jaksa viidentoista tunnin työpäiviä ja pätkittäin nukuttuja öitä.
Ravinto
Olen alkanut ajatella ruokaa ravintona vasta muutamia vuosia sitten, kuntoutuessani työuupumuksesta ja masennuksesta, olin tasapainoisen ravinnon kurssilla ja aloin ymmärtää monia asioita uudella tavalla. Aiemmin joko söin ihan mitä sattui ja ihan milloin sattui JOS en sattunut olemaan laihdutuskuurilla.
Olen kokeillut niin monenlaista diettiä etten oikeastaan edes muista niitä kaikkia. Olen ollut varmaankin juuri sellainen tyypillinen jojo-laihduttaja jonka arkeen terveelliset ravintotottumukset eivät ole koskaan jääneet. Olen siis ollut nälissäni tai herkutellut surutta.
Vasta tasapainoisen ravinnon kurssilla aloin ymmärtämään myös monia muita ulottovuuksia joita ravinnolla on. Jaksamiseeni ravinto vaikuttaa oleellisesti. Jo viikon tasapainoisen ravinnon jälkeen tuntui kuin kehoni olisi paljon kevyempi vaikka mitään laihtumista tuskin oli tapahtunut. Kaikki se tieto ja ymmärrys miten minkäkinlainen ravinto minuun vaikuttaa, on ollut käytössäni viime vuodet. Ja se on ollut korvaamatonta.
Viimeiset pari vuotta olen periaatteessa syönyt tasapainoisesti, kehoni saa ravinnosta nykyään varmasti enemmän tarvitsemiaan ravintoaineita. Toisaalta minulla on ollut herkuttelu lupa itseltäni.
Kehon kuvani
Vuosien varrella itsetuntoni on ollut hyvinkin hataralla pohjalla johtuen monista asioista, mutta eräs suuresti vaikuttava asia on ollut se että minun on ollut vaikea hyväksyä kehoani sellaisena kuin se on. Masennuksesta kuntoutuessani opin en pelkästään hyväksymään, vaan myös suuresti rakastamaan kehoani. Asenteeni on nykyään aivan erilainen. Suuri on hellyyteni ja lempeyteni kehoani kohtaan. Olen niin paljon kiduttanut kehoani, ja vaatinut suorastaan kohtuuttoman paljon. Lempeyttä ja huolenpitoa sen sijaan olen antanut aivan liian vähän.
Tänään
Veljeni ja siskoni "raahasivat" minut puolitoista vuotta sitten kiipeämään eräälle vuorelle (sinne oli siis tie jota pitkin kävellä) ja tuo matka näytti minulle hyvin selkeästi sen kuinka huonossa kunnossa olen kun en meinannut millään jaksaa kävellä. Pidin pitkiä taukoja ja kävelin hitaasti. Tunsin itseni niin kovin raskaaksi. Ja raskas minä olenkin, reissun jälkeen jalkaani jäi rasitusmurtuma. Jalan parannuttua kävi kuitenkin jotakin aivan outoa, kehoni suorastaan vaati lisää liikuntaa. Olen aika hämmästynyt mutta noudatin kehon kutsua. Koska ylipainoa on reilusti, menin uimahallille ja opettelin vesijuoksua ensimmäiset kuukaudet. Kun kunto alkoi kohoamaan, uskalsin liittyä avoimiin vesijumpparyhmiin.
Ensimmäistä kertaa elämässäni olen siis kohdassa jossa harrastan säännöllisesti liikuntaa, ja minulla on tunne ettei tämä tule loppumaan. Olen hallilla kuin toisessa kohdissani. Lisäksi opin viime maanantaina uimaa rintauintia ja keskiviikkona selkäkroolia! JEE! Olen ajatellut etten voi uida sillä sekä niskat menevät jumiin että laskettelurinteessa nuorempana loukkaamani polvi alkavat heti oikutella ja kiristellä. Huomasin että kyse onkin ollut uintitekniikasta, siitä etten ole Oikeasti osannut uida.
Olen siis innoissani. Ja innoissani sitten uin vielä kilometrin toissa päivänä ja olinkin sitten eilisen ihan hemmetin kipeä. Maitopurkkia en meinannut jaksaa nostaa.. eli uudet venyttelytkin on otettava kuvioihin.
Lisäksi mielessä orastelee operaatio miinus 30 kg. Tällä hetkellä nautiskelen siitä että opin uimaan ja olen kesälomalla. Minulla on siis herkuttelulupa voimassa. Mutta syksyn tullen keskityn katsomaan tarkemmin herkuttelujani ja koko ravintoani. Ja aikeissa on myös harjoitusohjelman luominen. Haluan oikeasti paremman kunnon itselleni, haluan jaksaa paremmin.. ja joku päivä haluan kiivetä sille vuorelle uudestaan, kevyin askelin..
Tämä blogi on siis matkapäiväkirja, tutustumismatka omaan kehooni ja kaikkiin mahdollisiin osa-aluisiin.. otan kommentteja ja kokemia mielelläni vastaan.
Liikuntani
Olen käytännöllisesti katsoen elänyt 38 vuotta harrastamatta minkäänlaista liikuntaa, varsinkaan säännöllisesti. Nuoruudessani olen harrastanut balettia hetken verran, pyöräillyt paljon paikasta toiseen sekä jossakin teini-iän vaiheessa hiihdin todella paljon mummolassani Urjalassa. Nuorena aikuisena olen harrastanut judoa keltaisen vyön verran, taijiita yhden kansalaisopiston kurssin, sahannut muutaman kuukauden sauvakävelyä sekä muutaman kuukauden minulla oli kuntosalikortti. Siinä oikeastaan kaikki, mikään ei ole kestänyt eikä jäänyt pysyvästi olemaan osa arkeani.
Kolmekymppisenä tein paljon fyysistä työtä, jopa siinä määrin että rasitin itseäni aivan liikaa ja keho ilmaisi hyvin selkeästi ettei se kerta kaikkiaan jaksa viidentoista tunnin työpäiviä ja pätkittäin nukuttuja öitä.
Ravinto
Olen alkanut ajatella ruokaa ravintona vasta muutamia vuosia sitten, kuntoutuessani työuupumuksesta ja masennuksesta, olin tasapainoisen ravinnon kurssilla ja aloin ymmärtää monia asioita uudella tavalla. Aiemmin joko söin ihan mitä sattui ja ihan milloin sattui JOS en sattunut olemaan laihdutuskuurilla.
Olen kokeillut niin monenlaista diettiä etten oikeastaan edes muista niitä kaikkia. Olen ollut varmaankin juuri sellainen tyypillinen jojo-laihduttaja jonka arkeen terveelliset ravintotottumukset eivät ole koskaan jääneet. Olen siis ollut nälissäni tai herkutellut surutta.
Vasta tasapainoisen ravinnon kurssilla aloin ymmärtämään myös monia muita ulottovuuksia joita ravinnolla on. Jaksamiseeni ravinto vaikuttaa oleellisesti. Jo viikon tasapainoisen ravinnon jälkeen tuntui kuin kehoni olisi paljon kevyempi vaikka mitään laihtumista tuskin oli tapahtunut. Kaikki se tieto ja ymmärrys miten minkäkinlainen ravinto minuun vaikuttaa, on ollut käytössäni viime vuodet. Ja se on ollut korvaamatonta.
Viimeiset pari vuotta olen periaatteessa syönyt tasapainoisesti, kehoni saa ravinnosta nykyään varmasti enemmän tarvitsemiaan ravintoaineita. Toisaalta minulla on ollut herkuttelu lupa itseltäni.
Kehon kuvani
Vuosien varrella itsetuntoni on ollut hyvinkin hataralla pohjalla johtuen monista asioista, mutta eräs suuresti vaikuttava asia on ollut se että minun on ollut vaikea hyväksyä kehoani sellaisena kuin se on. Masennuksesta kuntoutuessani opin en pelkästään hyväksymään, vaan myös suuresti rakastamaan kehoani. Asenteeni on nykyään aivan erilainen. Suuri on hellyyteni ja lempeyteni kehoani kohtaan. Olen niin paljon kiduttanut kehoani, ja vaatinut suorastaan kohtuuttoman paljon. Lempeyttä ja huolenpitoa sen sijaan olen antanut aivan liian vähän.
Tänään
Veljeni ja siskoni "raahasivat" minut puolitoista vuotta sitten kiipeämään eräälle vuorelle (sinne oli siis tie jota pitkin kävellä) ja tuo matka näytti minulle hyvin selkeästi sen kuinka huonossa kunnossa olen kun en meinannut millään jaksaa kävellä. Pidin pitkiä taukoja ja kävelin hitaasti. Tunsin itseni niin kovin raskaaksi. Ja raskas minä olenkin, reissun jälkeen jalkaani jäi rasitusmurtuma. Jalan parannuttua kävi kuitenkin jotakin aivan outoa, kehoni suorastaan vaati lisää liikuntaa. Olen aika hämmästynyt mutta noudatin kehon kutsua. Koska ylipainoa on reilusti, menin uimahallille ja opettelin vesijuoksua ensimmäiset kuukaudet. Kun kunto alkoi kohoamaan, uskalsin liittyä avoimiin vesijumpparyhmiin.
Ensimmäistä kertaa elämässäni olen siis kohdassa jossa harrastan säännöllisesti liikuntaa, ja minulla on tunne ettei tämä tule loppumaan. Olen hallilla kuin toisessa kohdissani. Lisäksi opin viime maanantaina uimaa rintauintia ja keskiviikkona selkäkroolia! JEE! Olen ajatellut etten voi uida sillä sekä niskat menevät jumiin että laskettelurinteessa nuorempana loukkaamani polvi alkavat heti oikutella ja kiristellä. Huomasin että kyse onkin ollut uintitekniikasta, siitä etten ole Oikeasti osannut uida.
Olen siis innoissani. Ja innoissani sitten uin vielä kilometrin toissa päivänä ja olinkin sitten eilisen ihan hemmetin kipeä. Maitopurkkia en meinannut jaksaa nostaa.. eli uudet venyttelytkin on otettava kuvioihin.
Lisäksi mielessä orastelee operaatio miinus 30 kg. Tällä hetkellä nautiskelen siitä että opin uimaan ja olen kesälomalla. Minulla on siis herkuttelulupa voimassa. Mutta syksyn tullen keskityn katsomaan tarkemmin herkuttelujani ja koko ravintoani. Ja aikeissa on myös harjoitusohjelman luominen. Haluan oikeasti paremman kunnon itselleni, haluan jaksaa paremmin.. ja joku päivä haluan kiivetä sille vuorelle uudestaan, kevyin askelin..
Tämä blogi on siis matkapäiväkirja, tutustumismatka omaan kehooni ja kaikkiin mahdollisiin osa-aluisiin.. otan kommentteja ja kokemia mielelläni vastaan.
perjantai 13. heinäkuuta 2012
Pohdintoja blogista
Mietin että olenko aloittanut jotenkin liian kapealla ajatuksella tämän blogin. Vaihdevuodet ovat kuitenkin vain osa kehollisuutta vaikka olenkin ymmärtänyt että pahimmillaan ne varmaankin tuntuvat täyttävän koko elämän..
..harkinnassa on siis blogin muutos, ehkä nimenkin muuttaminen, mutta niin jotta vaihdevuosi asia ei jäisi taka-alalle.
Syynä se, että kehollisuus tuntuu saavan elämässäni enenemissä määrin tilaa, jopa siinä määrin että alan varmaankin tarvitsemaan ihan oman paikan jossa päiväkirjamaisesti voisin itsellenikin laittaa muistiksi asioita ja pohdiskella juttuja.. hmmm..
..harkinnassa on siis blogin muutos, ehkä nimenkin muuttaminen, mutta niin jotta vaihdevuosi asia ei jäisi taka-alalle.
Syynä se, että kehollisuus tuntuu saavan elämässäni enenemissä määrin tilaa, jopa siinä määrin että alan varmaankin tarvitsemaan ihan oman paikan jossa päiväkirjamaisesti voisin itsellenikin laittaa muistiksi asioita ja pohdiskella juttuja.. hmmm..
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)