Uimisen onnea

Kesä on omalla tavallaan kehon juhlaa.  Salaatit ovat tuoretta ja luontevaa syötävää, pukeutuminen on väljempää, liikunnan harrastaminen helpompaa ja lomalaisella on levolle tilaa juuri silloin kun siltä tuntuu. Tänä vuonna ilmat eivät ole olleet niin tolkuttoman kuumia kuin monena aikaisempana vuotena ja itselläni on ainakin helpompi olla. Hallilla käyminenkin on paljon helpompaa kun ei ole paljoa vaatteita, eikä tarvitse kuivata hiuksia.


Luin venyttelyohjeita netistä ja sain lisäksi vielä ohjeita uimavalvojalta hauiksen venytykseen. Nimittäin perjantaihan mulla meni niin etten juurikaan maitopurkkia painavempaa saanut nostettua. Uiminen tarvitsee selvästi hieman erilaista venyttelyä kuin jumppa. Ja mulla on käsivoimat todella surullisen kuuluisan huonot. Nyt kun ne pääsevät hommiin niin venyttelyitä todella tarvitaan jotta voi sitten seuraavana päivänä tehdä muutakin kuin irvistellä. Tänään on eilisen jäljiltä onneksi vain oikea hauis kipeä, muttei niin kipeä etteikö sillä voisi puuhailla sitä sun tätä. 


Kun innostun oikein kovasti, mulla iskee lapsenomainen ahneus päälle. Ihan kuin olisin oppinut pyöräilemään ilma apupyöriä, juuri sellainen fiilis.. voisin tukka hulmuten fillaroida vaikka ja kuinka kauan.. Ongelmanahan on että haluan kehoni kestävän, nauttivan ja pysyvän terveenä. Kun pointtina on jaksamisen lisääntyminen, oli aika masentavaa olla erittäin vähemmän jaksava perjantain ajan. Joten tarvitsen selvästi rajoja itselleni ja aloinkin luomaan niitä.


Silloin torstaina uin yli kilometrin, rintaa ja selkäkroolia. Joten päätin lauantaina hallille mennessäni että 500 metriä saa riittää. Noooh, myönnän etten ihan tuossa pysynyt, kun menin tuon matkan aika lujaa. Lopulta sitten vielä 100 m uin silleen iiiihan rauhallisesti, jäähdytellen. 


Tämä uinti-innostus lähti muutama viikko sitten uudellen nousuun. Aiemminhan olin todennut (vaikka aina välillä olinkin testaillut uudelleen) että uiminen ei ole mun juttu. Kuitenkin vesijumpparyhmässämme eräs ihminen keksi että hankitaan vähän haastetta tähän harrastukseen, suoritetaan uimakandidaatti. Minä venkoilin vastaan moneen otteeseen, en kertakaikkiaan pysty sukeltamaan 15 metriä, puhumattakaan siitä kolmesta metristä hyppäämisetä, en osaa uida.. jne. Lopulta sitten kuitenkin (yllytettynä) sukelsin 16 metriä, hyppäsin sieltä kolmesta metristä (pikkutytöt altaassa kertoivat ettei se satu yhtään..) ja sukelsin altaan syvästä päästä hakemaan yhden esineen. Joten uinnit vain puuttuvat... ja tulin kaverin kanssa sopineeksi että kun kotihallin kesäsulku päättyy niin me ollaan treenattu ja harjoiteltu niin että pystytään ne uinnit suorittamaan...


...täällä hetkellä, kun tuon uintitekniikan opin, tuo kandin suorittaminen ei tunnu olevan ollenkaan ongelmallista. Mutta kun kerran opin uimaan niin kerta kaikkiaan RAKASTUIN uimiseen. 


Meinasin kysyä sieltä kotihallilta kun se aukenee, että kun kerran tuonne kuntosalille saa sellaisen harjoitusohjelman, että saisiko sellaista veteen.. juuri nyt tarvitsisin sellaista.


Tänään ei uimista, kotona olemista ja köllöttelyä, mansikoiden syömistä ja tuon piirakan joka alkaa olla sopivasti jäähtynyt syömistä ajatellen juuri nyt..


Jälkikäteen lisätty:
Noh, puoliso sai houkuteltua kävelylenkille jossa vierähtikin aimo tovi. Ja muuten niin pilviseen päivään osui juuri se kohta jolloin aurinko paistoi - joten hikihän siinä tuli, kuinkas muuten. Puhisten kipittelin miehen perässä kaiken maailman ojia pitkin (ilman auttavaa kättä en niistä olisi selvinnytkään) ja kotiin palattua olikin ihan pakko päästä suihkuun. Tuossa kävellessä sitten tuli mieleeni se televisio- ohjelma jonka näin juuri - siinä kilpaillaan laihtumisesta - ja treenaaja puki päälleen sen verran ylipainoa kuin tällä laihduttajalla oli. Normikokoinen hyväkuntoinen mies oli aika puhki. Todellakin laittoi miettimään, kuinka salakavalasti kilot hiipivät huomaamatta. Jos tulisivat yllättäen niin siihen varmasti litistyisi... miltäköhän tuntuisi olla hetkessä miinus 30 kg? Tuntuisikohan siltä kuin leijuisi ilmassa?