Hemmetin hyttyset!

Tänään mulla olikin sitten kaksi "treeniä" jos niin voi sanoa.. Päivällä fustra pt;n kanssa sekä nyt illalla sitten käveltiin koirien kanssa kolmisen kilometriä. Ja oli muuten hyttysiä!

Asun maalla, haja-asutusalueella. Ja kuinka ollakaan olin onnellisesti unohtanut kuinka paljon täällä metsän keskellä onkaan hyttysiä. Alkumatkasta eli hieman vajaa kilometrin matkalla melkein uimme hyttysparvessa, ei ollut kivaa ei mulla eikä koirilla. Joten jouduimme pikkasen laittamaan nopeampaa tahtia kuin oli tarkoitus... siltikin joka paikka syöty :-(

Tein sitten sellaisen ratkaisun, että kun pojalla nyt on kortti, niin soitin ja kysyin että pääsisikö hakemaan meitä jos kävelisimme taajamaan asti kaupalle. Onnistui ja saimme siis loppumatkan kävellä vain muutaman hyttysen kanssa. Niitä kun ei ole läheskään niin paljon tuolla isolla tiellä ja taajamassa.

Omilla lenkeillä en olekaan hyttysten olemassaoloa niin huomannutkaan. Johtuneeko sitten nopeammasta vauhdista vai siitä että nyt olin ilta-aikaan liikkeellä?? Tietääkö joku onko hyttysiä enemmän iltaisin liikkeellä?

Unirytmiremppaa

Mulla on aina ollut taipumuksena saada unirytmi keikahtamaan tosi helposti eteläeurooppalaiseen suuntaan (kuten meillä on noi ruokailuajatkin perheessä kovin usein) ja siitä se sitten kilahtaa vielä helposti vieläkin pidempään.. tämä aika vuodesta kun pidän kesälomaa pari viikkoa ja pari viikkoa sitten töitä on aika haastavaa aikaa sinänsä, että elän aika eri rytmissä kun muu perhe jotka käyvät säännöllisessä työssä / koulussa. Poika on kyllä perinyt multa tän, kesäloman tullen nukutaan molemmat pitkään ja valvotaan auringon ensisäteisiin asti.

Tämähän ei mua sinällään haittaa, päin vastoin olen asettunut olemaan useinkin omassa rytmissäni ja oppinut nauttimaan siitä kunhan olen päästänyt irti jostakin kulttuuriimme niin kovin usein kuuluvasta "miten pitää elää" jutusta ja asettunut olemaan se mikä oikeasti olen. Raukeat aamupäivät ovat kovin nautinnollisia ja niiden aikana monta asiaa minussa asettuu kohdalleen.

Nyt kun on kovin kuuma ja elämässä on sellainen juttu kuin tuo lenkkeily, olen alkanut ajatella aikaisia aamulenkkejä ennen kovaa hellettä.. taas kohta joka on minulle ihan outo ja vaatinee sopeutumista. Jo ajatuksena aamuliikkuminen on kovin kovin outo. Aiemmin olen liikkunut vain iltaisin, ja viime aikoina puolen päivän tienoilla, muutamia kertoja olen jo lähtenyt puoli kymmenen aikaan aamupäivällä. Joten jo nämä ajatukset aikaisesta aamusta ovat sellaisia jotka vaativat monta raukeaa aamua ja monta sisäistä asettumista ennen voin lähteä tuumasta toimeen.

Juuri nyt jälleen kerran treenikuteet päällä odotan välipalan laskeutumista ja salille lähtöä. Paino putoaa pienesti mutta tasaisesti koko ajan. Oli jo aikakin lopettaa jatkuvat muutaman kilon kohdalla seivaaminen, joka turhautti paljon. Toivon että vastaavaa ei tule eteen ihan heti..

Vaatekaappijumppaa

Olen melkein koko päivän pyöritellyt vaatteita käsissäni. Välillä on pitänyt virkata rentoutuakseni ja sitten olen taas jatkanut. Mulla on vuosia jo ollut systeemi, että pakkaan talvi /kesävaatteet pariin isoon laatikkoon puoleksi vuodeksi ja se tuonne vaatekaapin ylähyllylle. Sen kun olen kaivanut esiin keväällä / syksyllä niin olo on ollut kun jouluna. Ai niin mulla on tääkin...! Ja sitten olen vain ehkä muutamalla hankinnalla täydentänyt vaatevarastoa, pikku päivityksillä. No tämä kevät onkin sitten erilainen.

Jokaikinen vaate piti sovittaa. Joka kolmas meni samantien tuunauskasaan. Joka kolmas kaappiin odottamaan käyttöä josta näkee että miten se käytännössä toimii, kun olin epävarma. Ja joka kolmas onkin sitten sellainen että tiedän jo että tämä on sen vaatteen viimeinen kesä. Eli ensi vuonna minulla luultavasti ei olekaan sitten mitään päälle pantavaa.

Saman aikaisesti sekä riemastuttava että ahdistava ajatus. En ole mitenkään suunnattoman innokas vaatekaupoissa juoksija. Joskus olin, vaan en enää. Kaupoissa kiertely ei kuulu normiarkeni rentoutumiseen ollenkaan.  Myönnän että hetken päähän jo pulpahti että jospa tää urakka oiskin ollut tässä.. mutta vain hetken. Jatkan ja katson sitten askel kerrallaan miten etenen kuten monessa muussakin asiassa. Osan vaatteistani olen vielä ostanut ulkomailta, ne on muistoja samalla. Kuvittelin joutuvani luopumaan niistä hiljalleen, mutta taitaa mennä aika tavalla kerralla nyt sitten kuitenkin..

Ompelukone on sellainen värkki johon olen nyt päättänyt tutustua paremmin. Ja kaavoihin. Ja kaivella sitä kärsivällisyyttä jostakin sisäisestä kolosestani jossa sitä monessa muussa asiassa jo tuntuukin olevan mutta ei tässä. Taidan ottaa virkkuukoukun siihen ompelukoneen viereen ja virkkailla silloin kun käyrä alkaa nousemaan.. jotta saisin sen laskemaan. (Mulle tuo virkkaus on sellainen omanlainen meditaation muotoni selvästi.) Ja ehkäpä ennen ompelemaan menemistä olisi hyvä käydä lenkillä, siellä tuntuu tajunta rentoutuvan ihan omiin svääreihin.

Osan vaatteista varmaankin saan tuunattua siis uuteen uskoon, osaan meinasin kokeilla pienentämistä. Onneksi on netti ja se aika pullollaan kaikkea mahdollista.

Just nyt tunnelmat on jotenkin aika alistuneet, toisaalta helpottuneet kun olen tuon sovittamisurakan käynyt läpi - se on alitajunnassa jo jonkin aikaa kummitellut. Ja väsynyt, sitä olen myöskin.. tortilloja olen menossa tekemään. Mies kun tulee tuolta pellolta niin saan just sopivasti sapuskan pöytään. Miehet syö niitä "normisti" ja minä käärin täytteet salaatin lehden sisään.

Tihkusade hölkkää

Ajattelin joskus, että nuo "aamuaerobiset" tyhjällä vatsalla on jotakin mikä ei todellakaan ole mun juttu. Mutta kas, kyllähän päivä lähtee käyntiin ja sisäinen moottori käynnistyy näköjään ihan kivasti kun sen lenkin heittää heti aamusta. Ja nimenomaan tyhjällä vatsalla (paitsi että kahvi pitää ensin saada) koska jos söisin aamupalan niin joutuisin odottamaan hyvän aikaa ennen lenkille lähtöä jotta smoothie laskeutuu riittävästi.

Tänään meni tunnin verran viiden kilometrin lenkkiin. Kävelyä ja kevyttä hölkkää. Mutta se alku... sitä on tosi vaikea ottaa rauhallisesti joten heti puolen kilsan kohdalla alkaa pohkeet menemään jumiin. Kevensin ja pikkasen hieroin niitä jotta pääsin jatkamaan. Koskahan opin ottamaan alun rauhallisesti kehoa lämmitellen?

Tänään ilma oli harmaa ja tihkusateinen, mutta ihan kivan lämmin kuitenkin. Viileähän siellä on tietysti jos ei hikoile, mutta lenkki-ilmaksi aika optimaalinen. Tihku mukavasti virkisti. Hölkätessä satuin huomaamaan ohiajassa autossa tuntemattoman naisen joka katsoi minua kuin vähäjärkistä.. ja muistan itsekin ajatelleeni joskus autosta katsoessani, sateessa tai tihkussa liikkuvia ja ajatelleeni että tuossa ei ole mitään järkeä.. Aika paljon ihminen muuttuu siis, monet mukavuusalueen rajat olen rikkonut viime vuosina ja tänä vuonna niitä on oikeastaan ihan räjähdellyt. Sillä oikeasti en ole aiemmin nähnyt mitään järkeä juoksemisessa sateessa, tänään se tuntui suorastaan huikean upealta kokemukselta linnunlauluineen ja tihkusateen virkistävine vaikutuksineen. 

Tulin tilanneeksi kotiin kannettuna urheilulehden ja myönnän kytänneeni jo jonkun aikaa sopivaa tarjousta eli kaupanpäälistä. Nyt on tulossa sitten juoksukello jonka ominaisuuksista en kyllä tiedä vielä paljoakaan, tutustun sitten tarkemmin kun se tulee. Tulisipa pian.. jos se että näkisin minuutit auttaisi noissa intervalleissa paljonkin. Minulla on tällä hetkellä ajan näyttämisessä vain älypuhelin (jota en ota lenkille mukaan) sekä oikein sievä ja siro kello jossa ei ole minuutteja merkattu kunnolla.

Onnea on..

Niinä aamuina kun katson itseäni peilistä, huomaan kavenneet jalat ja hoikistuneemman kaulan, ja sitten katseeni jää vatsaani enkä näe muutosta vaikka tiedän sen tapahtuneen. Huokaan ja lähden keittämään kahvia.. ja sitten puolisoni joka lukee lehteä katsoo minuun ja huomauttaa hoikistuneesta vatsan seudustani.. se on onnea ja kahvikin maistuu paremmalta. Ja lähden salille ihan eri mielellä kun olisin lähtenyt ilman noita sanoja.

Se aika kuukaudesta

Se tietty aika kuukaudesta jälleen, kun kaikki voimat kehosta tuntuvat valuvan pois ja seisominenkin tuntuu suurelta saavutukselta jonka jälkeen on levättävä. Kipua on mutta kiitos uusien lääkkeiden tuntuu kuin kivun suurin huippu olisi taitettu, ja parasta on että lääkkeet eivät rasita vatsaani enää niin paljon kuin nuo käsikauppakipulääkkeet joilla on tullut tuhottua kehoani ihan liiankin kanssa.

Nämä himot mitä tähän ajankohtaani liittyy, ovat tässä kuvassa:

Olen makeasieppo enimmäkseen, mutta olen tainnut kerran kuussa koko elämäni nuoruudesta asti ostaa pussillisen sipsejä. Ennen noita sopivamman kokoisia pusseja mulla taisi monta vuotta jäädä isosta pussista puolet syömättä. Nyt vuosia tuo pieni pussi on ollut oikea hankinta. Se on jo avattu ja puolet syöty, ja olen antanut itselleni luvan syödä loputkin. Ei ainakaan elimistö mene säästöliekille jota pitäisi sitten availla kuukausi tolkulla ;-) 

Nuo suklaat, ne meinasin teipata maalarinteipillä ja tekstata "ei saa ottaa" ennen kun sijoitan ne meidän perheen namulaatikkoon. Nimittäin edelliset oli jälleen kerran syöty pois kun menin niitä viikko sitten (pahin himotus tulee juuri silloin, viikko ennen menkkoja) hakemaan. Ja pää meinasi irrota kun kaupat olivat jo kiinni. Pahimpaan tuskaani vetäisin nutellaa, vaikka se mistä olisin saanut sen parhaan nautinnon juuri silloin olisi ollut tuo minuttukrokantti suklaalevy. Harmi ettei niitä ole saatavana tuollaisina pieninä levyinä, mutta kyllä se mun mies sitten sen lopun pois syö kun olen tuon avannut. Vaikkei se sen suurinta herkkua olekaan. 

Kirjaan muuten syömiseni näinä herkuttelupäivinäkin, laitan jopa kaloritkin jos suinkin jaksan laskea. Sieltä sitten vihosta näkee miten mikäkin vaikuttaa missäkin kohdassa..

Ensiviikolla on luvassa loppuviikosta (jolloin olen luultavimmin jo toipunut) liikuntasuunnitelman tekemistä ohjatusti ja se on juuri nyt ihan parasta ja sitä mitä minun onkin jo pitänyt jonkin aikaa tehdä. Työt kun alkaa helpottamaan niin aion lisätä tuota liikkumisen määrää ja mitä ja milloin ja miten lepopäivät jne on paljon helpompi suunnitella ryhmässä jonka pt ohjaa. 

Ja just nyt taidan ottaa pienet levot, raskasta hommaa tää bloggaaminen ;-)

Aika lähteä liikkumaan jälleen

Pahin työsuma on jälleen tältä keväältä hoideltu,

nyt on aikaa keskittyä jälleen tähän projektiin paremmin.

Eilen kaupunkireissulla hankin lisää treeniliivejä ja paitoja. 

Uudet housut tilasin netistä,

ihka uudet lenkkarit ja juoksuvyö urheiluliikkeestä

josta liikuntakeskukseni kautta saan alennusta.

Vähän jännittää, 

lenkille lähtö on tarkoittanut ennen mulle

ihan vain kävelyä.

Koiruliinit lähti mukaan,

välillä hölkkäillen

ja sitten kun keuhkoissa ei ilma enää liikkunut

niin vähän kävelyä

kunnes jälleen jaksoin.

Koirat jaksoi paljon paremmin kuin mamma :-)

Mutta tuli taajamamerkillä asti käytyä,

pitänee mitata matka joskus.

Veikkaan että 4,5 km?

Aikaa meni 50 min.

Olen erittäin tyytyväinen hankintoihini.

Jopa unohdin välillä että minulla oli uudet kengät.

Vesipullo matkassa oli ihan välttämätön,

ja sen paikka oli täydellinen.

Kotona aamusmoothie,

mustikka-mansikka-banaani

rahkalla tietysti

kera aloeveran, tyrnin ja karpalon.

Tilannepäivitystä

Äitienpäivä. Minä kävin koneella laskemassa kakun kalorit (törkeät 4669 kaloria mun rakkaassa marianne-kakussani) kun mies läksi viemään äitinsä haudalle kukkia. Kovin usein lähden mukaan, mutta tänään en vaan kerta kaikkiaan viitsi edes pukea. Hampaat olen pessyt ;-)

Töitä on tässä kohdassa riittämiin, toivon että ensi viikolla alkaisi hiljalleen helpottaa. Liikunnat ovat jääneet todella minimiin, onneksi on noita pt- treenejä 1-2 kertaa viikossa. Niiden lisäksi ei juuri mitään, tälläkin viikolla kävin vain kerran uimassa ja vesijumppaamassa.

Fitfarmin dieetistä laskin irti, se ei sovi minulle enkä ala pakottaa. Kun pääasia on edelleenkin se hyvinvointi. Pöyrrytys on jotakin mitä en kerta kaikkiaan siedä, työnikin vaatii keskittymistä sen verran että sulkee itsessään pois sen että alkaisin kiusata itseäni turhaan. Kun ei käy niin ei käy. Piste. Mutta sitten taas se että poimin itseni tarvitsemat palaset tuolta niin käy sitten vallankin mainiosti. Esimerkiksi suola on sujahtanut ravintooni nyt paljon lähempänä oikeaa määrää kun aikaisemmin.

Tallinnan reissun aikana paino pompsahti jälleen pari kiloa ylöspäin, ja jälleen lähestyn sitä seiskalla alkavaa painolukemaa. Mikä on kyllä tökkinyt useamman kerran, kun tässä kahdeksan kympin yläpuolella olen saanut kulkea niin moneen otteeseen ees ja taas.

Joo, tälläinen kohta tällä kertaa..

Heikotusta & pyörrytystä ja helpotusta

FitFarmin dieettihän on vähähiilihydraattinen, ja siihen kuuluu "tankkauspäivä" kahden viikon välein. Itselläni tasan viikko alkamisesta eli vapunpäivänä alkoi huipata oikein kunnolla, samaan aikaan oli tosi huono olotila. Mietin että mitähän tämä oikein, mutta jatkoin - ja vapunpäivä oli hyvä päivä olla vaakatasossa paljonkin. Mutta kun sama alkoi tänään uudestaan kauppareissulla mukaan tarttui kauraleipää ja banaania. Kotona söin kolme palaa leipää ja banaania ja vielä pojan tuoman munkinkin. (koko vappu ilman munkkeja - oisitte nähnyt pojan ilmeen kun pyysin häneltä munkkia, sanoi että "jos tosiaan syöt sen niin tottakai saat") Maitolasin kanssa alas ja kas - olo alkoi heti helpottamaan!

Vähän nyt tuntuu että dieetti on minulle liian vähähiilihydraattinen. Jokaisen keho on omanlaisensa, tuolla ryhmäkeskusteluissa jotkut ovat sanoneet että heille tuossa on liikaa hiilihydraattia..

Joten katselen.. Hampaat irvessä en suostu huonossa olossa olemaan, mulla on kuitenkin niin pitkä matka vielä edessä, ja loppuelämän juttuja olen opettelemassa. Lempeästi, rakkaudella ja kunnioituksella kehoani kohtaan tässä olen liikkeellä.

Paljon olen jo nyt oppinut tuolta, ykkösinä mainitsen sen suolan ja rasvan joita olen syönyt varmasti ihan liian vähän. Jahka mun työt antaa periksi niin alan katselemaan niitä treenejä ihan uudella tavalla.