Uh huh, mokasin..

Olin tänään päivälenkillä koirien ja miehen kanssa. Mentiin metsään, metsään jossa joutui astelemaan puiden yli ja maasto oli tosi epätasaista. Oli jotenkin ihan kamalan vaikeaa, hengästytti eikä jalka meinannut nousta.. Ja mietin että mikä tässä nyt on niin vaikeaa..

Ja alkoihan se valjeta pikkuhiljaa.. mulla oli kaksi numeroa liian isot kengät (ne oli ne kahden villasukan kengät jotka olin hankkinut kun olin isompi - jalka on pienentynyt numerolla ja mulla oli vain yhdet villasukat, joten kengät pyöri jaloissa). Enkä ollut aamusmoothien jälkeen syönyt mitään, ja oli jo iltapäivä eli heikotti. JA se eilin spinning paino vielä jaloissa. Aaaarg..!

Oli ihana ilma, paikkasta vain jotakin -6 ja lunta satoi hiljalleen. Mutta mulla oli oikein tuskien tunti. Miten kävely voikin siis olla niin vaikeaa joskus..

Nyt mä meinasin että hävitän noi kengät ettei vain vahingossakaan tule laitettua jalkaan. Ja ensikerralla syön ennen lenkille lähtöä, kotona ihan heikotti. Onneksi puuro valmistui pian. Tuo kaurapuuro raejuustolla on erittäin toimiva juttu, kun se valmistuu pian ja on lämmintä. Sen verran nimittäin tuulikin tuolla että lämmin teki tosi hyvää.

Viikon verran olen nyt keventänyt ja lösähdys alkaa kadota hiljalleen. Kasvot jotka katsoo peilistä tuntuu paljon tutummilta nykyään :-) 

Banaanilettu

Kokeilin banaanilettua aiemminkin, enkä oikein vakuuttunut. Toinen kerta toden sanoi, kun oivalsin että tarvitsen "pamiksia" taikinan tekemiseen. Eli yksi banaani ja kaksi kananmunaa tehosekoittajalla sekaisin ja paistinpannulle.. Tällä kertaa onnistui! Seurana vadelmaa ja mustikkaa. Herkkua!

Lettu ei ole sellainen makea kuin jauhoista tehtyinä vaan enemmän "ruokaisan tuntuinen". Tämä meni mulla iltaruokana kun en jaksanut mitään isompaa alkaa vääntämään, miehet kun söi jotakin ihan muuta. Laitan siis "korvan taakse" seuraavakin kertaa varten..

Lösähtämistä

Motivaatio kateissa,

aivot ja energia töissä.

Tilikauden vaihdos ja ulkona järkyttävät pakkaset.

Miinus 20 asteessa ei lähde lenkille koirat eikä emäntä.

Kaikki valkoinen pasta, peruna ja pullat houkuttelee,

vievät mennessään tämä naisen.

Tunnen olevani turpea,

olen turpea.

Kasvot näyttävät ilman meikkiä karun totuuden:

Ei hyvä siis heilu kovinkaan paljon.

Niska-hartia- seutu sentää jo leikkii mun kanssa paremmin.

Hieroja auttoi todella paljon, vaikka se kipeää tekikin.

Fustraan joka aamu ja syön smoothieni.

Siinä se terveellisyys sitten onkin.

Iltapäivästä tekee mieli pullaa ja muita herkkuja..

Salille tai hallille ei tule lähdettyä.

Tilikauden vaihdos alkaa kohta olla osaltani ohitse,

toimistokin jo kokenut vuotuisen kurinpalautuksen

ja kasaantuvat paperipinot on siivottu.

Taitaa olla kohta aika ottaa jälleen omaalomaa,

siirtää työasiat hetkeksi enemmän tai vähemmän syrjään

ja keskittyä omaan hyvinvointiini. 

Uimista kaipaan ehkä eniten,

edellisestä hallilla käynnistä ON aikaa..

Tänään tein facebookin huokuttelemana pienen kyykky-

kuntotestin tässä toimissa. Kyykkyjä tuli 44 kpl minuutissa.

Eli ikäiselleni tulos on erinomainen. Huonosta erinomaiseen vuodessa. 

Ei paha. Eikä tilanne nyt ihan toivoton siis ole!

Katsoin vielä kuvaani ennen postaamista,

ja huomasin että silmät on kuitenkin siniset.

Nehän menee mulla harmaiksi silloin kun olen ihan sairaan huonossa kunnossa.

Joten ehkä se motivaationkin on ihan nurkan takana..

Testipuuro

Olen jumissa, oikeasti. Viime tiistaista asti, eli viikon verran on vasen hartia vaivannut oikein urakalla. Vaikka kuinka olen työstänyt tuota hartiaa niin aina kun en keskity siihen kunnolla, se vetää kireälle. Ensiapuna olen käyttänyt kylmää, kuumaa, buranaa, venyttelyä.. Eilen fustrassa pt sanoi että nyt se on rauhoittunut sen verran että hierojalle lomps, jotta sen voisi nyt hieroa rauhalliseksi. Hieroja onkin varattu torstaille. 

Paino tipahti parissa päivässä muutaman kilon, eli puolet tuosta nousseesta painosta oli tullut "oikeaa" ja puolet oli sitten sitä nestettä kaikesta suolaisesta mitä on tullut syötyä. Niitä ja loppuja miinustettavia kiloja kohti siis tänä vuonna.. ja parempaa lihas- ja yleiskuntoa!

Tänään vihdoin rohkenin tehdä SEN puuron josta niin paljon puhutaan. Eli kaurapuuro raejuustolla. Peruskaurapuuro eli 1 dl puurohiutaleita ja 2,5 dl vettä ja kun valmis niin lisäsin reilusti tuota raejuustoa. Ylläri oli melkoinen kun huomasin että joo, tämähän on ihan syötävää. Omalla tavallaan hyvää, kevyen ja pehmeän tuntuista. Sekä puuron että raejuuston oma maku pääsi esiin. Tähänhän voisi lisätä vielä marjoja jos haluaisi jotakin makeaa lisäksi. Mutta toimii oikeasti siis näinkin! 

Olin jo kerennyt muutaman lusikallisen ottaa ennen kuin muistin kuvata... 

Ja söin tämän siis lounaana, aamulla kun tulee syötyä edelleen sitä shoothieta. Ja mulla on hyvä lämmin ja energinen olo mikä on tärkeää kun ulkona on -15 astetta. Ei ollenkaan sellainen väsynyt ja lösähtänyt olotila. Suosittelen siis kokeilemaan!

Elämää joululoman jälkeen..

Viimeinen kuukausi on mennyt mentaliteetilla "nyt nähdään paljonko paino voi kuukaudessa nousta" ja vaakalla käynti kertoi että +4,1 kg. Oletan osan tästä olevan nestettä, koska tuota suolaista on tullut vedettyä kaksin käsin. Puhumattakaan tietysti makeasta.. mutta juu, mielikuvista huolimatta ei kuukaudessa sitä kymmentä tai viittätoista kiloa saa itseensä tarttumaan. Koska ihan oikeasti en kyllä pidätellyt ollenkaan.

Seuraava testi onkin sitten kuinka nopeasti tuo lähtee terveellisesti pudottamalla. Elikkä mihinkään dieettiin en ole hyppäämässä vaan peruskevyellä ruokavaliolla liikkeelle.

Ja liikunta.. Ihanainen pt keksi että meidän eka treeni oli jo 2.1. ja aloitettiin bootcampilla. Voin kertoa että vaikka jarruttelin, ja kahvakuula siinä ihan kivasti liikkui, niin neljä päivää meni koko keho niin hemmetin kipeänä.. Joulunaikaan kun ei ole tullut muuta liikuntaa harrastettua kun kevyitä kävelylenkkejä koirien kanssa sekä muutaman kerran fustraa. Ja tuon fustaran puutteen kyllä huomaa, plus sen että aikaa on tullut vietettyä olkkarin sohvalla kutomassa. Nimittäin on tuo niska-hartia seutu sen verran kipeänä. Plussaa on kuitenkin se että nyt selätin sen kantapää- kammon joka on 20 vuotta kiusannut ja osaan tehdä omat ja perheen villasukat ihan itse!
( http://leenanlumous.blogspot.fi/2013/12/sukkasatu.html )

Ja miltä tämä ylimääräinen kehossa tuntuu, se tuntuu yllättävän raskaalta. Vähän kuin olisi läski-lapsi tuossa vatsassa, eli olisin raskaana.. Eli mieleen on juolahtanut se kun olin tämän kokoinen viimeksi ja tunsin oloni niin kamalaksi, ja nyt olen tuntenut olon kevyeksi ja raikkaaksi.. ja muutaman kilon lisällä jälleen tunnen itseni NORSUKSI, niin kyllä se on selvästi sellainen juttu että lihoessa sitä tuntee itsensä isoksi ja kamalaksi varmaankin koska siihen entiseen verrattuna on painavampi ja liikkuminen hankalaa. Ja sitten taas laihtuessa kevenee entiseen verrattuna.

Joten siis "raskaana" ja jumissa alkaa tämä vuosi..

Jonkinlaista kertausta viime vuodesta

Viime keväänä painoni tippui aika helposti, se 9 kg katosi kevyiden sankarien 10 viikon aikana. Ja sen jälkeen on alkanut takkuilla kovastikin. Monella eri tavalla. Joten kesällä yritin ja pakottelin painoa muutamalla kilolla alas päin, mutta sitten tuli väsähdys ja painopiste muuttui ravinnon kanssa tasapainotteluksi sekä selän kunnostamiseen.

Fustrasta on ollut mulle tosi suuri apu, ja hienointa oli viime maanantaina kun PT ei pitänytkään mulle tuntia esteen takia, vaan vedin koko ohjelman ihan itse.
Olin muuten tosi ylpeä itsestäni, en lintsaillut ja tein tarkasti vaikka aina ja joka kerta mulle tuleekin sellainen olo etten jaksaisi ihan loppuun asti.. Eli alan olla kohdassa jossa voisin alkaa pärjäämään itsekin. Tämä mun selkä on ollut niin huono nuoresta asti että olen alkanut jo ohittamaan sitä selkäsärkyä joka mulla on. Se on ollut niin normaalia että selkää särkee, että sitä ei ole oikein "laskenut" mihinkään, jos ei se ole ollut erityisen kipeä. Lihaskuntotesteissähän mulla on ollut hyväkuntoiset selkälihakset, mutta fustrassa ja PT;n avulla olen oppinut huomaamaan että nimenomaan ne syvät, selkää jatkuvasti tukevat lihakset eivät ole hyvässä kunnossa, sekä varsinkin yläselän lihakset ovat erityisen heikot..

Se mitä mietin tuossa kesällä ja mikä on takaraivossa ollut kysymysmerkkinä, on se miten tuo minun painon lasku pysähtyi kuin seinään tietyssä kohdassa. Nyt minulla alkaa olemaan siihenkin vastauksia.. Huomasin nimittäin "romuhuonettani" (ompelu, askartelu, neulonta, maalaus- huone) että siellä tuli vastaan todella paljon asioita vuodelta 2006 ja sitä aikaisemmin.. 2000- luvun alkupuolisko oli minulle todella rankkaa aikaa ja olin silloin juuri sen painoinen kuin olen nyt ja sen jälkeen nuo ylimääräiset kilot mitkä olen nyt tiputtanut tulivat minulle. Eli kehoni on ollut todella kauan aikaa tämän painoinen. Muistaakohan keho tämän painon jotenkin erityisesti? Lisäksi tuolloin oli paljon henkisesti ja fyysisesti kuormittavia asioita jotka ilman muuta vaikuttivat minuun monella tavalla. Minulla oli tuolloin niin raskasta että sain työuupumus ja masennusdiagnoosit. Joten tavallaan masennus toi minulle sen +10 kg. Löysin myös viiden vuoden päiväkirjani, jota olin aika satunnaisesti täytellyt. Olin merkinnyt siihen painojani ja painoni oli kirjan täyttämisen aikaan vaihellut lukemissa 76 - 82kg. Eli juuri siinä kohdassa jossa olen nyt tahkonnut. Nuo kilot ovat niitä joita olen jo-jo-lahdutellut edes takaisin vuosien varrella.. En muistanut näitä kilolukemia, vaikka muistissa olikin oli nämä jo-jo- laihdutukseni. Hämmästyttävintä itsestäni on se, että olen noihin vuosiin kulkenut monella tavalla tämän syksyn aikana, huomaamatta sitä itsekään tietoisella tasolla. Minulla on mm. samanlainen kampaus (vain hieman päivitettynä) kuin minulla silloin oli. Tuota huonetta siivotessani löysin paljon papereita siltä ajalta, ja kuljin sitä matkaa jota silloin kuljin uupumuksen vuosina.

Juuri nyt tuntuu siltä kuin tuossa ajankohdassa olisi vielä ollut asioita joita minun tuli katsella ennen kuin olin valmis jatkamaan tätä ihmisen matkaani - nyt jopa sisimmässä on ajatus siitä että paino taitaa keväällä alkaa tippumaan helpommin, koska jokin henkinen kohta on nyt katsottu.

Se mikä edelleen jaksaa aina yllättää, on se kun tapaa jonkun ihmisen jota ei ole hetkeen tavannut. Ja sitten kehutaan kuinka olen kaventunut ja ettei meinaa tunnistaa enää.. Siinä on jotakin herkullista, suloista ja hassua.. Sillä pudotettavaa on vielä paljon, mutta kuitenkin olisi niin tärkeää muistaa miten pitkän matkan olen jo kulkenut. Oikeasti, sillä jalat toimivat niin paljon paremmin kuin vuosi sitten, askel on kevyt ja olo huikeasti paljon parempi kuin reilut 10 kiloa sitten.. Se mikä on saavutettu niin siitä saa iloita, eikä vain tuijottaa sitä matkaa joka on vielä tekemättä. Tässä päivässä, tässä hetkessä, tätä hetkeä nauttien..!

Tänään minulla on ihanien Huuman Hurmaavien (naisporukka kevyistä sankareista) kanssa treffit Bodybalancessa ja sen jälkeen siirrymme pikkujouluttelemaan Huuman Luxor- tiloihin joissa siis oleskelutila keittiöinen, pesuhuone, sauna plus iiiiiso poreamme.. voitin tuon tilan käyttööni eräästä huuman arvonnasta ja juuri tälle porukalle ja juuri tähän kohtaan nämä pikku bileet ovat aivan omiaan. Minä tarjoan tilan ja muut tuovat nyyttäriperiaatteella kaikkia herkkuja, eikä tänään laihduteta eikä lasketa, vaan nauretaan ja nautitaan.

Hyvää joulua ja tulevaa vuotta sinulle joka satuit eksymään blogiini ja jostakin syystä luit tänne asti!

Leena

Oivallisia oivalluksia omasta päästä ja kehosta

Olen viettänyt lepoa laihtumisesta, antanut itseni syödä normikaloreilla. Ja miettinyt ja pähkäillyt. Antanut kehossa tuntua yhtä ja toista. Vahvimmillaan on ollut jokin epätasapainon tunne joka tuntuu ihan konkreettisesti esimerkiksi crosstrainerissa. Vasen jalka tekee enemmän töitä. Rinnat ovat toinen juttu, ne tuntuvat entistä enemmän vetävän minua kumaraan. Outo tunne on kiertänyt minua ees ja taas, välillä pysähtyen hetkeksi ja jatkaen jälleen matkaansa. Olen antanut sen olla, välillä turhautuneena, mutta koko ajan kuunnellen. Ja samalla kun kehossa on kiertänyt, on kiertänyt mielessänikin.

Olen kohdassa jossa olisin ennen "heittänyt läskiksi" mässyttämällä ja asettumalla surkeuteen. Kun ei onnistu, niin voin sitten olla "sitä mitä olen". Ja tänään kaikki on kuitenkin ihan toisin.

Olen tehnyt pitkän matkan (siitä enemmän Elämä Rakastettuni- blogissani) löytääkseni itseni, sen kuka olen ja mistä nautin. Rakentaakseni elämääni pala palalta sellaiseksi jossa minun on hyvä olla. Oman näköisekseni. Se poikkeaa monin tavoin siitä millainen elämäni oli silloin kun kuvittelin olevan jonkinlainen. Tänään tiedän ja sen varaan on hyvä rakentaa.

Tuo perusta minussa on. En halua laihtua ja hankkia lihaksia rakentaakseni itsetuntoani. Itsetuntoni on jotakin mikä on, se on sitä sisäistä tietoa kuka olen.

Joten tiedän kuka ja millainen olen tänään.

Oivalsin että tiedän myös millainen haluan olla.

Haluan olla ihminen joka tiedostaa. Haluan olla ihminen jolla on terveellisä rutiineja. Haluan olla ihminen joka kykenee kävelemään ja juoksemaan. Haluan olla ihminen joka ei ala heti puuskuttamaan rappusissa.

Näissä ylläolevissa olen jo hyvällä matkalla. Olen matkalla Minuksi. Sellaiseksi joka sisimmässäni olenkin. Paljon olen itsestäni kaapinut pois, ja kaavin jatkuvasti. Jotta se puhdas minä tulisi esiin.

Joten tänään olen siis lepotauolla. En laihduta. En ole laihduttanut pitkään aikaan... ja oikeastaan vasta nyt sen oivalsin. Ja oivalluksesta syntyi lepo. Lepo jota sekä kehoni että mieleni tarvitsee. Jotta voin sopeutua olemaan tässä kohdassa, jottei kokonaismuutoksesta tule liian iso. Sisimpäni on jälleen viisaampi kuin mieleni. Mielihän minulla olisi ahnehtinut vaikka ja kuinka. Onneksi osaan jo kuunnella sisintäni aika hyvin. Onko se sisin sielun ja kehon liitto? Koska kehonihan aina tietää paremmin...

Millainen olen?

Olen ihminen joka ihmettelee maailmaa joka päivä. Ihminen joka näkee kauneutta sielläkin missä on monen muun mielestä vain rumuutta. Ihminen joka näkee toivoa siellä missä on toivottomuutta. Ihminen joka kompostoi ja kuljettaa kauppakassia mukanaan. Ihminen joka juo aamuisin rahkasmoothieta marjoilla, ja jonka mielestä se on joka kerta yhtä hyvää. Ihminen joka rakastaa yhtä paljon uimista kuin käsitöitäkin. Ihminen jonka elämän suurin missio on oppia rakastaan puhtaasti ja pyyteettömästi.

Millainen haluan olla?

Sellainen kuin olenkin. Ihminen omalla matkallaan tässä elämässä. Oppimassa uutta. Oppimassa terveyttä, tasapainoa ja rakkautta.

Kiiruhtamalla en ole koskaan elämässäni saanut aikaiseksi pysyviä tuloksia missään elämän alueella. Tänään rakennan itseäni, sisältä ja päältä. Tässä työssä en halua halua kiirehtiä. Tähän haluan tilaa, aikaa, levollisuutta ja niitä kestäviä, pysyviä tuloksia. Ollakseni se mitä olen. Tullakseni Minuksi. Ihan kokonaan.

Ei vaan jaksa enää..

..laskea kaloreita ja punnita päivittäin. Jotenkin suuren suuri epämukavuus asuu minussa. Sekä sisällä että kehossa. Mikään vaate ei tunnu oikealta. Työt eivät tahdo kiinnostaa. Tiedostan että tämä projekti itsessään on jotakin mikä vie voimavaroja vaikka se samalla tuokin niitä. Ja että muutosprosessi ei ole aina pelkkää hauskaa ja kivaa. Henkinen muuttuminen ja uudenlaiset asenteet ja vanhojen selviytymiskeinojen ja hemmotteluiden purkaminen ei ole helppoa. En ole ihan varma siitäkään millainen olen tänään. Katson peiliin enkä näe muutosta. Katson kuvia ja näen muutoksen. Tarvitsen sen muutoksen kuitenkin ennen kaikkea sisälleni, sisimpääni.

Kaikki tuntuu olevan levällään. Mikä on tullut loppuu, mikä on alkamassa?

Joten siirsinsiis  keittiön pöydällä olleen vihon johon olen kirjannut kalorit ja päivittäiset painot, makkariin vaa´an viereeen. Merkkaan siihen maanantaisin painoni ja se saa nyt tässä kohdassa riittää.

Taidan nyt hetken olla tässä kohdassa jossa on aika tyhjää. Katsotaan sitten mitä saan tilalle.

Kuukaudessa miinus 1 kg

Jep, näin on nyt viimeinen kuukausi mennyt. Juhlissa tulleet plussat katosivat suurimmaksi osaksi muutamassa päivässä, eli ne olivat arvatenkin suurimmaksi osaksi sitä turvotusta ja nestettä jota suolainen ruoka ja alkoholi tuovat. Mutta jumittelee paino edelleen, ja hitaasti mennään eteenpäin. Liikkua en ole oikeastaan jaksanut, viitsinyt jne sairasteluiden ja lomanviettämisen takia. Eilen oli ensimmäinen fustra ja crossari tuntui ärsyttävän raskaalta parin kuukauden takaiseen... tosin ei niin pahalta kuin silloin aloittaessani. Selkä, niska-hartia- seutu erityisesti kiitti. Huomenna olisi seuraava fustra ja uiminenkin on alkanut jälleen mielessäni olemaan - kaipuu altaaseen alkaa kasvaa.

Aikataulu syksyn osalta on hieman kesken. Monta monta asiaa on maailmassa erityisesti syksyisin joihin tahtoisin osallistua ja olla mukana.. ja sitä oman elämän tasapainoa ja kokonaisuutta joutuu katsomaan monta monta kertaa. Jotta tekeminen ja lepo ja ravinnot ja jaksamiset ja ja ja asettuvat niin että minun on hyvä olla. Kun en halua juosta pää kolmantena jalkana paikasta toiseen vaan nauttia elämästä, silloinkin kun siinä on paljon. Tämä on pitkälle mielenrauha kysymys, mutta myöskin kalenteroinnilla on suuri vaikutus siihen miten olen ja voin.

Tavoitteeni -30 kg tänä vuonna tuntuu juuri nyt kovin kaukaiselta, mutta en ole kokonaan hylännyt sitä vielä. Ajatukset muuttuvat, ja tavoite ei tänään tunnu niin tärkeältä kuin tämä matka itsessään. Sillä nämä tavat joita tällä matkalla opin, kannattelevat sitten kun ole tavoitteessa. Sillä tuo tavoitehan on lopultakin uusi startti uuteen projektiin, joka tulee jatkumaan vuosia. Sillä en aio lihoa uudestaan, vaan jatkaa tätä edelleen. Sekä ravintoa että liikkumista, sillä haluan olla terve ja jaksava.

Surullista kommentointia

Myönnän hämmästeleväni suuresti Diapetesliiton erittäin neutraalia kantaa kakkostyypin diapetekseen. Tottahan se on, että syyllistäminen ja syyttely harvoin tuottavat mitään tulosta - päin vastoin. Mutta on kyllä järkyttävää että neutraalisti ei osata pitää esillä tosiasioita, eli sitä että kyllähän elämäntavoilla on suuri vaikutus siihen diapeteksen puhkeamiseen ja lääkityksen tarpeeseen. Diapetesliitolla olisi suunnattoman suuri vaikutusmahdollisuus, jonka he valitettavasti jättävät käyttämättä.

Minä itse myönnän olevani niin hömelöpölliäinen etten olen tajunnut ennen kuin telkkarista tulevan The Biggest Loser - ohjelmaa katsottuani että diapeteksen voi oikeasti voittaa - moni tuossa ohjelmassa oleva kilpailija on pystynyt vähentämään ja lopettamaan diapetes- lääkityksen. Eli olen ymmärtänyt että lääkitys on (kuten niin monessa muussakin sairaudessa) oireiden hoitoa. Parantua voi sitten ihan muilla keinoilla.

Lehtileike tämän päivän Kymen Sanomista:

Ja ei, minulla itselläni ei ole diapetestä - mutta kyllä se on ollut tuloillaan ja sitä(kin) tässä olen ennalta ehkäisemässä..