Olen nelikymppinen nainen tutustumassa itseeni, elämääni ja kaikkeen mikä siihen liittyy.
Lempeydellä, rakkaudella ja pakottamatta pyrin oppimaan uutta ja elämään tasapainossa.
Tämä blogi on ihmisen matkaa omaan itseensä ja tänne mahtuu kaikki mikä elämässä on.
Elämässä pinnalla tällä hetkellä oleminen kehoni kanssa.
Jalat meni alta jouluna 2012 ja laihdutus ja kunnon kohottaminen alkoi tammikuussa 2013.
Vuodessa kunto koheni hurjasti ja paino tippui reilut 10 kg.
Matka jatkuu normaalipainoon ja parempaan kuntoon...

tiistai 20. elokuuta 2013

Surullista kommentointia

Myönnän hämmästeleväni suuresti Diapetesliiton erittäin neutraalia kantaa kakkostyypin diapetekseen. Tottahan se on, että syyllistäminen ja syyttely harvoin tuottavat mitään tulosta - päin vastoin. Mutta on kyllä järkyttävää että neutraalisti ei osata pitää esillä tosiasioita, eli sitä että kyllähän elämäntavoilla on suuri vaikutus siihen diapeteksen puhkeamiseen ja lääkityksen tarpeeseen. Diapetesliitolla olisi suunnattoman suuri vaikutusmahdollisuus, jonka he valitettavasti jättävät käyttämättä.

Minä itse myönnän olevani niin hömelöpölliäinen etten olen tajunnut ennen kuin telkkarista tulevan The Biggest Loser - ohjelmaa katsottuani että diapeteksen voi oikeasti voittaa - moni tuossa ohjelmassa oleva kilpailija on pystynyt vähentämään ja lopettamaan diapetes- lääkityksen. Eli olen ymmärtänyt että lääkitys on (kuten niin monessa muussakin sairaudessa) oireiden hoitoa. Parantua voi sitten ihan muilla keinoilla.

Lehtileike tämän päivän Kymen Sanomista:


Ja ei, minulla itselläni ei ole diapetestä - mutta kyllä se on ollut tuloillaan ja sitä(kin) tässä olen ennalta ehkäisemässä.. 


3 kommenttia:

  1. Luin myös tuon jutun. Ja juttu on ihan asiallinen. Ei ole oikein alkaa erotteleen kuka mitenkin henkilökohtaisesti hoitaa itseään, kaikki on hoidettava tasapuolisesti. Ihmiset ovat niin erilaisia ja erilaisissa elämäntilanteissa. Mutta kyllä lääkäri nykyään antaa esim. ohjeen laihduttaa ja liikkua jos on tarpeen - ja useimmille varmasti onkin. Kuten minulle kun huomattiin lonkankulumaa, laihdutus normaalipainoon oli lääkärin kehotus. Mutta se on ihan sitten minusta itsestäni kiinni miten osaan, pystyn ja jaksan, pudotettava on. Ja ennenkaikkea että se pudotettu sitten pysyy poissa. Aivan sama on diabeetikoilla, ei se toteutus ole niin helppoa vaikka se oliskin kaikkein parasta.
    Ja kun lukee tarjouksia niin miksi se roskaruoka on aina tarjouksessa? Nytkin kun koulut alkoi niin posti toi tarjouslehden missä oli pelkästään näitä nopeita ja helppoja roskaruokia ei esim. ainuttakaan hedelmää. Tätä purnausta voisin jatkaa loputtomiin mutta on turvallista tietää että meidät kaikki hoidetaan huolimatta siitä jaksammeko itse hoitaa itseämme. Mutta miten kauan??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että ehdottomasti kaikkia on hoidettava tasapuolisesti. Mutta se kun olet saanut lääkäriltä kehoituksen lonkkakulumasi kanssa laihduttaa normaalipainoon... minä en polvieni kanssa saanut samaa kehoitusta. Eikä lääkäri ole myöskään minulle kertonut riskeistä joita ylipainooni liittyi. Ja minä en ennen edes ajatellut asiaa, ollenkaan. Ennen kuin katselin tuota ohjelmaa josta mainitsin.

      Ei, laihdutus ei ole helppoa, eikä myöskään elämäntapojen muuttaminen. Mutta monia asioita voisi pitää enemmän esillä, ei syyllistäen vaan tuoden ne näkyville jotta niitä voisi ajatella vaihtoehtoina. Siksi minusta diapetesliiton tulisi tuoda näitä asioita esiin. Ja kuten sanoin, ei syyllistäen. Sillä ainakin itselläni muutokset tapahtuvat pienin askelin jotka jäävät tulematta jos syyllistetään.

      Toivon ja tilaan uudenlaista maailmaa tässäkin asiassa - myös niiden mainosten ja tarjousten kautta..

      Poista
    2. Toinen kerta oli minullekin nyt viime keväänä tuo ylipainon pudottamisen kehotus lääkärin suulla. Muutama vuosi sitten lääkäri kehotti painonpudotukseen ja liikuntaan verenpaineen takia - ja ne auttoikin, enää ei ole lääkkeitä. Mutta voipi olla että lääkärit on sitä mieltä että nykyisenä infoaikana kukaan ei voi olla tietämättä esim. ylipainoon liittyvien riskien terveyshaitoista. Tosin omat lonkkakulumat oli minulle täydellinen yllätys vaikka vähän vaivoja olikin jo ollut.

      Poista