Rytmejäni

Alkaa olla jälleen se hetki kuusta kun alan hiljentyä, rauhoittua, kääntyä sisäänpäin itseeni.. Olen jonkin aikaa tarkkaillut tarkemmin näitä sisäisiä rytmejäni ja ne tuntuvat kulkevan paitsi vuoden aikojen muuttumisen mukaan myöskin naisellisen kuunkiertoni mukaan. Tiedän jo aika tarkkaan missä vaiheessa minulla on vaiuhtiviikot jolloin energiaa, jaksamista, luovuutta, iloa, naurua ja tekemistä piisaa runsain mitoin. Silloin olen kovin sosiaalinen ja tunnen itsessäni voimaa joka tuntuu hehkuvan sisältäni kaikkeen tekemiseen. Kuinka helppoja monet asiat ovatkaan juuri noina viikkoina!

Sitten on se kohta joka tulee myöskin vääjäämättä. Eli sisäänpäin kääntymiseni aika. Tekeminen tuntuu väkisin puurtamiselta jos on jotakin pakollista, en jaksa olla kovinkaan sosiaalinen enkä aktiivinen erilaisissa tekemisissä. Miltein väistämättä tämä jakso alkaa sipsipussilla joka tarttuu käteen kaupassa aivan vastustamattomasti. Suklaata myös ja sohvalle istumaan päivän jälkeen. Käperryn.

Käpertymiseni kohdassa olen vuosia tuntenut huomaa omaatuntoa siitä mitä teen. Kun en ole viikkaamassa vaatteita tai tekemässä jotakin hyvää ruokaa perheelleni vaan tarjoilen ranskalaisia ja lihapullia.

Olen irrottautumassa tuosta huonosta omastatunnostani viimeisiä kertoja oikein kunnolla. Koska alan kerrankin ymmärtää paremmin. Tämä on jotakin mikä kuuluu minuun, joka on minussa syvällä, solutasolla olevaa naisena ja ihmisenä olemisen kohtaa. Ja kun opin ymmärtämään itseäni niin voin laskea irti viimeisistäkin itsesyytöksistä ja niiden rippeistä, ja asettua olemaan siinä sohvalla muutaman illan aivan hyvällä omallatunnolla. Syödä sipsini ja suklaani ja nauttia siitä hunningolla olemisesta joka ei oikeasti olekaan sitä, vaan lepoa ja hengittämistä ja naisena olemista sellaisena kuin minä olen.

Aivan samoin kuin alkusyksyllä olen intoa täynnä ja loppusyksystä jo into alkaa hiipua ja takkatulen tuijottaminen tuntuu paljon mielekkäämmältä kuin mikään muu. Aivan samoin sisäiset rytmini rakentuvat ja vuosittaisen kierron tuomat lisät omaan kiertooni joko voimistavat tai laimentavat sisäisiä rytmejäni. Mitä luultavammin pimeimmässä marraskuussa ja tässä kohtaa omaa naisellista kiertoani en edes jaksaisi kirjoittaa tätä kirjoitusta joka nyt syntyy koska valoa vielä riittää.

En ole näitä rytmejäni osannut ennen kuunnella, ja silloin pyrin olemaan kokoajan tekevä ja toimelias. Sellaisena itseni käsitin, niiden parhaimpien päivieni mukaan. Jättäen huomiotta ne rytmini kohdat joissa kehoni pyytää hiljentämään. Hetkeksi jotta virtaa sitten taas riittää. Hetkeksi jotta saan pysähtyä paitsi keholtani niin myös mieleltäni. Hetkeksi jotta elämässäni olisi tasapainoa.

Tämä kirjoitus lähti runosta jonka kirjoitin tänään facebookkiin:

Sisälläni syvenevä hiljaisuus

sieluni sointien viimeiset kaiut

ennen ytimeni pientä kuolemaa

kuolemaa jossa elämä käpertyy kerälle

kasvattamaan voimiaan herätäkseen hetken päästä uudistuneena