100 g vielä.. tai 1,1 kg.. tai 21.1 kg..eli matkalla edelleen!

Sata grammaa vielä siihen mitä olin painoni kanssa ennen pääsiäistä! Helposti sitä saapi kiloja kerättyä jos oikein herkuttelemaan yltyy, mutta paljon hitaammin sen pois saapi. Tämä on nyt jokin sellainen tieto jonka talletan itseeni tulevaisuutta varten. Sillä aivan varmasti annan itselleni luvan herkutella toistekin tulevaisuudessani. Kuten olen antanut ennenkin. Uutta onkin se, että nyt opettelen sitten tiedostamaan sen että herkuttelujen jälkeen olen pienemmillä jotta pääsen palaamaan siihen mistä lähdin. Pikkaisen kyllä on mielessä itänyt ajatus siitä että voisihan sitä ennen tiedostettua herkuttelulupaakin olla tiukempi herkuttelujen kanssa?

Kilo ja satagrammaa myöhemmin olen pudottanut 10 kg, mikä on kolmasosa alkuperäisestä tavoitteestani. Olen miettinyt tuota 30 pudotustavoitettani, aika näyttää kuinka realistinen se lopultakin on.. Toivon että kunto ja jaksaminen kasvaa vuoden aikana niin että saisin liikkumisella poltettua kaloreita reilummin kuin mitä nyt olen saanut. Toisaalta se kuuluisa seinäkin saattaapi tulla vastaan..

Olen nyt aloittanut työskentelyn personal trainerin kanssa. Fustra kohdistuu juuri noihin sisäisiin lihaksiin, joihin en pääse juurikaan yksin käsiksi. En oikeastaan tunne noita lihaksiani, joiden tulisi olla niin hyvässä kunnossa että ne kantaisivat minua ja ryhdistäisivät kehoani. Kahden fustrakerran jälkeen huomaan venyttäväni itseäni helpommin oikeaan asentoon. Maanantaina löysin jälkeen ihkauuden lihaksen, pienen poikkittaisen alavatsa-lihaksen jonka löytämiseksi olin selälläni jalat trainerin reisien päällä ja kuminauha polvissa. Hassua kun elää neljäkymppiseksi ja löytää itsestään uuden lihaksen. Hassuuden lisäksi aika pelottavaa ja hämmentävää.

Minulla oli eilen Kevyistä Sankareista jäljelle jäänyt kokeilukerta Hypoxi - hoitoa. Siinä minut tungettiin makkarapukuun ja sieltä kone imi ilmat pois. Makasin paikallani ja tunsin olevani kuin koko kehon kokoisessa verenpaine mittauksessa, välillä puvussa olevat ilmakuplat kutittelivat iholla. Seuraavaksi minut laitettiin laitteeseen jossa poljin "kuntopyörää" makuuasennossa, alakehoni oli kuplassa jossa vaihteli ilmanpaine.

Hypoxi- hoitojen tarkoituksena on siirtää kehon kulutus ongelma-alueille. Eli kulutukseni kohdistui sitten vatsa- lantio- reisi- alueelle tässä hoidossa. Veden juonti oli tärkeää, koska aineenvaihdunta vilkastuu. Hoito vilkastuttaa pintaverenkiertoa ja auttaa mm selluliittiin. Sitähän mulla ei jostain syystä juurikaan ole, mutta aika näyttää paljonko minuun jää "vääriin kohtiin" jotakin. Jo nyt on huomattavissa että esim takapuolesta (josta ei olisi tarvetta niin kauasti lähteä) lähtee ensimmäiseksi yllättävän paljon. Joten ei se rasvan poistuminen kehosta ole mitenkään tasaista. Monilta kuulemma lähtee suurin osa ylävartalosta ensin ja vatsa ja reidet jäävät kihnuttamaan matkassa.

Nuo hinnat Hypoxissa eivät ole mitenkään järkyttäviä - varsinkaan jos vertaan niitä personal trainerin kanssa työskentelyni hintoihin.

En ole varmaan koskaan elämässäni upottanut näin paljon rahaa itseeni, mutta olen jotenkin syvässä sovussa itseni kanssa tästä rahan käytöstä vaikka olenkin luonteeltani aika "tarkkamarkka". Tässä on nyt käytössä parinkymmenen vuoden edestä valuuttaa jota olen jättänyt käyttämättä - ja senhän minusta näkeekin vain katsomalla, puhumattakaan siitä kuinka tunnen sen itsessäni.

Seuraava törsäyskin on tiedossa: kun oma piha on sula ja suurin ruuhka polkupyöräliikkeissä mennyt ohitse, kaivan kellarista fillarini ja vien sen kunnostettavaksi. Sen on nimittäin aika herätä reilun kymmenvuotta kestäneeiltä talviunilta!

Matka siis jatkuu. Perjantaina on Kevyiden Sankarien palkitsemistilaisuus, ja odotan sitä innolla vaikka en palkintosijoille itse päässytkään. Sillä tiedossa on saunajoogaa & raikasta salaattia & poreamme.. ja ennen kaikkea ihanaa tuttua seuraa kera ihmisten joiden kanssa olemme tätä samaa matkaa taivaltaneet.