Olen nelikymppinen nainen tutustumassa itseeni, elämääni ja kaikkeen mikä siihen liittyy.
Lempeydellä, rakkaudella ja pakottamatta pyrin oppimaan uutta ja elämään tasapainossa.
Tämä blogi on ihmisen matkaa omaan itseensä ja tänne mahtuu kaikki mikä elämässä on.
Elämässä pinnalla tällä hetkellä oleminen kehoni kanssa.
Jalat meni alta jouluna 2012 ja laihdutus ja kunnon kohottaminen alkoi tammikuussa 2013.
Vuodessa kunto koheni hurjasti ja paino tippui reilut 10 kg.
Matka jatkuu normaalipainoon ja parempaan kuntoon...

perjantai 1. helmikuuta 2013

Käsivaivaa

Lapioin 17.12.2012 talomme sokkelin lumenpeittoon ja sen jälkeen molemmat käteni ja ranteeni olivat kovin kipeät. Annoin kylmää ja pidin tukisidettä ja sekä lepoa joulun ja uuden vuoden aikaan. Vasen käsi parantui, ja oikeakin tuli paremmaksi vaikka siinä kipuja vielä olikin. Heti uuden vuoden jälkeen lähdin reissuun jossa minun ei tarvinnut käyttää käsiäni oikeastaan ollenkaan, joten oikea käsi erityisen paljon lepoa kun normaaleja kodin toimia ei tarvinnut tehdä. Käsi parani edelleen sen verran että kipu alkoi täsmentyä peukaloon ja selkeään kohtaan ranteeseen.

Kotiin tultuani tilailin lääkärin aikaa, ja nyt on käsi kuvattukin. Mitään ei röntgenkuvista löytynyt eli jotakin ihan muuta on kyseessä. Lääkäri epäilee hermopinnettä ja sain lähetteen hermorata tutkimuksiin.

Miten sitten liikunta ja kipeä käsi? Olen pitänyt kädessä tukea aina liikkuessani ja iltaisin antanut kylmää vaikka ei se kylmä tunnu juuri mitään auttavan. Lisäksi käytän pienintä kahvakuulaa / painoa ja varon kättä. Oikeastaan kahvakuulan kanssa ei juuri olen ongelmaa, vaan punnertamisen kanssa. Nimittäin kivuliain asento on kun peukaloa laittaa kauemmas muista sormista ja varaa kääntää rannetta. Joten punnerran pylly pystyssä ja varon kättä, yrittämättäkään hullutella tässä kohdassa. Käsi on tärkeä.

Mietin miten paljon olen tässä suhteessa muuttunut. Ennen tälläinen käden kipu olisi todennäköisesti estänyt minua liikkumasta kokonaan. Ettei vaan mitään käy... Ja nyt liikun kuitenkin, kättäni varoen mutta liikun.

Jonkin ylivarovaisuus lienee peruja sairaala/ lääkäri/ toimenpide - kammostani, samoin kuin siitä että motivaatio ei ole sitten kuitenkaan ollut ihan katossa. Ja oman kehon kuunteleminen ei ole ollut ihan siinä kohdassa jossa olisin itse siihen luottanut.

Nyt kuitenkin näillä mennään, ja käsi on kipeänä matkassa muistuttamassa ei liian kovaa vaikka motivaatio ja halu on kova. Ja ehkäpä juuri siksi, että hiljentäisi minua tässä kohdassa kun nälkä taitaa olla isompi kun vatsa tämän liikkumisen kanssa.

Sinänsä mielenkiintoista nähdä sitten myöhemmin mitä kädestä löytyy ja millä aikataululla saan terveen käden. Jos edistystä tapahtuu yhtä nopeasti kuin nyt niin kymmenviikkoa humahtaa ennen kuin lopullinen diagnoosi on tehty. Ehtinen matkan varrella varmasti kokeilemaan Kalevalaista jäsenkorjaajaa ja naprapaattia ja ja..





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti